Lyseon joulu

Joululoma on  alkamassa, ja kaikki Lyseon oppilaat ja opettajat varmasti odottavat sitä innoissaan.
Joulu on rentoutumisen aikaa. Saa viimein hengähdystauon koulutyöstä ja nauttia perheen ja ystävien seurasta, sekä tietenkin hyvästä ruuasta. Jouluna murheet unohtuvat ja voi kerätä voimia seuraavan vuoden haasteisiin.
Tänä vuonna lyseolaisten joululoma ei ole kuitenkaan täysin vain lomaa.
Tähän syy on koeviikko, joka on ikävästi jaettu joulun molemmin puolin. Kun nyt lauantaina on syöty joulupuuro ja nautittu joulujuhlasta, ei päästäkään kotiin, vaan pakerretaan vielä pari tuntia koetta.
Sitten seuraa joululoma ja heti sen loputtua, toinen päivä tammikuuta, palataan taas tekemään kokeita. 
Käytännössä oppilaat siis pakotetaan lukemaan kokeisiin joululomalla.
Onko se silloin siis oikeaa lomaa?
Eräs opettajistani pohtikin, onko tällainen järjestely ihan laillinen.
Lomahan tarkoittaa vapaa-aikaa, ja vapaa-aika taas määritellään ainakin Wikipediassa siten, että se tarkoittaa ansiotyön, opiskelun tai muun toimen ulkopuolista, etenkin rentoutumiseen ja virkistäytymiseen käytettävissä olevaa aikaa.
Jos kokeissa haluaa menestyä, täytyy lomalla siis lukea.
Se aika taas on pois siitä rentoutumisesta, joka on koko loman idea. Eikö kuulostakin ristiriitaiselta?
Toivoisinkin siis, että jatkossa koeviikot järjestettäisiin niin, että ne ovat joko reilusti loman jälkeen, 

tai lomaa ennen, jotta lomalla saa oikeasti rentoutua eikä tarvitse stressata kokeista.
Fiksu oppilas osaa kuitenkin ennakoida tällaisetkin tilanteet.
Jos kurssit osaa järjestää oikein, saattaa tämän järjestelyn ansiosta nimittäin saada jopa ylimääräisiä vapaapäiviä virallisen loman perään.
Toki löysä jakso tarkoittaa sitä, että seuraava on sitten tiukempi, mutta on pidempi loma sen arvoista.

Vaikka koeviikko nyt näin sattuukin, pitää lomasta silti osata nauttia.
Joulunpyhinä ei pidä koskea koulukirjoihin, vaan lukemisen voi jättää välipäiville.
Kun vatsa on täynnä jouluruokaa , eikä ole mitään tärkeämpääkään tekemistä, voi ihan hyvin tarttua koulukirjoihin.
Lomailun jälkeen on ihan mukava taas palata koulunpenkille, ja silloin jaksaa taas panostaa opiskeluun.
Mutta nyt on aika rentoutua  ja vain nauttia lomasta.

Toivotan siis koko Lyseon väelle oikein mukavaa ja rauhallista joulua.
Nähdään taas ensi vuonna!

Teksti ja kuva: Vilma Löppönen

Sivistyksen voima

Päivänavaus 16.12.2013 (lehtori Harri Riikilä)

Ranskan suuren vallankumouksen seurauksena 1700- ja 1800- lukujen vaihteessa syntyi nationalismi eli kansallisuusaate. Erityisen vahvan jalansijan se sai Saksan alueella, jota Napoleon armeijoineen miehitti. Tämä nostatti vastarinnan, ja sai saksalaiset filosofit pohtimaan kansallisen identiteetin merkitystä. 1800- luvun suuria saksalaisia nationalistifilosofeja olivat Johan Gottfried Herder, Johan Gotlieb Fichte ja Friedrich Hegel.

Suomeen nationalismi rantautui jo 1800- luvun alussa, jolloin Turun yliopistossa vaikutti Adolf Ivar Arvidson. Perustamassaan Åbo Morgonblad -lehdessä hän vaati poliittisia vapauksia ja suomenkielen aseman parantamista. Arvidson joutui venäläisten viranomaisten hampaisiin, jolloin hänen lehtensä lakkautettiin ja Arvidson joutui pakenemaan Ruotsiin. Arvidsonin perustama Turun romantiikan nimellä tunnettu liike synnytti kuitenkin innostuksen Suomen kielen ja perinteen tutkimukselle. Suomalaiskansallisten ajatusten ympärille syntyivät keskustelupiiri Lauantaiseura ja Suomen kirjallisuuden seura.

Turun yliopistossa Arvidsonin oppilaita olivat suuret suomalaisuusmiehet Elias Lönnrot, Sakari Topelius ja Johan Vilhelm Snellman, joista viimeksi mainittu ansaitsee arvonimen Suomen kansallinen herättäjä. Snellman opiskeli Saksassa Friedrich Hegelin oppilaana ja ihaili opettajaansa niin, että teki jopa väitöskirjansa hänen filosofiastaan. Hegeliläiselle ajattelulle oli ominaista kansallishengen käsite. Kansallishengellä Hegel tarkoitti jonkun tietyn ihmisjoukkoon yhteenkuuluvuuden tunnetta. Yhteenkuuluvuudentunne syntyy, kun ihmisillä on yhteinen historia, perinteet, kulttuuri ja kieli. Kansallishengen korkeimpaan ilmentymänä piti olla kansallisvaltio.

Snellmanin saavuttua takaisin Suomeen täällä elettiin ns. byrokratian kautta 1825-1863. Emämaa Venäjä oli tuolloin Euroopan taantumuksellinen valtio. Kaikki uudet uudenajan virtaukset, nationalismi mukaanlukien, koettiin vahingollisia. Matkustusta ulkomaille rajoitettiin, Helsinkiin siirtyneen yliopiston itsehallintoa rajoitettiin ja vielä niinkin myöhään kuin 1855 Suomessa toteutettiin sensuuriasetus, jonka mukaan suomen kielellä sai julkaista vain taloudellista ja uskonnollista kirjallisuutta. Snellman ajettiin paitsioon syrjäiseen Savoon Kuopioon, jossa hän julkaisi suomenkielistä Maamiehen ystävä- lehteä ja ruotsinkielistä Saima-lehteä vaatien mm. suomenkielisen kansanopetuksen käynnistämistä.

Aleksanteri II valtaannousun seurauksena 1855 Suomelle koittivat kuitenkin vapaamman ajat. 1863 kutsuttiin lopultakin säätyvaltiopäivät koolle. Käynnistyi ajanjakso 1863-1899, joka tunnetaan perustuslaillisena kautena, ajanjaksona, jolloin Suomea hallittiin vallitsevien perustuslakien mukaisesti. Perustuslaillisista kautta pidetään yhtenä Suomen historian käännekohdissa. Säännöllinen valtiopäivätoiminta mahdollisti runsaasti yhteiskunnallisia uudistuksia ja ennenkaikkea Suomi alkoi teollistua.

Myöhemmän itsenäistymisen näkökulmasta nostaisin esiin kaksi lakia ylitse muiden: kieliasetus vuodelta 1863 ja kansakouluasetus vuodelta 1866. Snellmannin ajama kieliasetus synnytti Suomessa ns. Fennomaanisen,suomalaiskansallisen liikkeen, jonka tavoitteena oli suomen kielen nostaminen sivistys- ja virkakieleksi ruotsin kielen rinnalle. Kansakouluasetuksen tavoitteena puolestaan oli suomenkielisen sivistyneistön synnyttäminen niin, että se enemmistönä ottaisi sille kuuluvan paikkansa johtotehtävissä niin yhteiskunta-, kuin talouselämänkin aloilla. Luonnollisesti suunnitelma edellytti myös suomenkielisten oppikoulujen perustamista. ruotsinkieliset svekomaanit vastustivat suunnitelmaa kiivaasti, ja näin syntyi ns. kielitaistelu.

1860-luvun lopulta lähtien käynnistynyt teollistuminen synnytti kansalaisyhteiskunnan. Suomeen syntyi uusien aatevirtauksien seurauksena maamiesseuroja, vapaapalokuntia, voimistelu -ja urheiluseuroja, osuuskunta, raittiusseuroja, työväenyhdistyksiä jne. Fennomaanisen liikkeen ajamana kaikilla edellä mainituilla oli varsinaisen ideologisen päätehtävänsä lisäksi tavoitteena myös kansan sivistäminen ja isänmaallisen hengen nostattaminen. Järjestettiin historiallisia esitelmiä, näytelmiä, runonlausuntaa, torvisoittoa jne. Sivistys koettiin keinoksi rakentaa kansallista identiteettiä ja yhtenäisyyttä.

1880- luvun lopulta lähtien sai Venäjällä jalansijaa kiihkokansallinen panslavistinen liike. Venäjä koki runsaasti ulkopoliittisia vaikeuksia, jolloin vaadittiin kansallista yhtenäisyyttä, jotta oltaisiin riittävän vahvoja taisteluissa vihollisia vastaan. Kansallisen yhtenäisyyden nimissä nähtiin välttämättömäksi Suomen autonomian tuhoaminen.  Ensimmäinen varsinainen sortotoimi oli vuonna 1890 annettu ns. postimanifesti, jossa Suomen postilaitos yhdistettiin Venäjän postilaitokseen. Toimenpiteellä ei Venäjän näkökulmasta saavutettu  juuri mitään. Päinvastoin suomalaisten vastarinta tiivistyi: Kansakoulujen rakentamista lisättiin, kansanopistoihin opiskelemaan ilmoittautui ennätysmäärä innokkaita opiskelijoita. Kun vastustaja oli sotilaallisesti ylivoimainen, luotettiin sivistyksen voimaan.

Ensimmäinen sortokausi päättyi venäjän tappioon sodassa Japanille 1905. Venäjän väliaikaista heikkoutta hyväksikäyttäen onnistuttiin autonomian kumoamiseksi laaditut lait kumoamaan. Lisäksi saatiin kaivattu eduskuntauudistus. Ensimmäisenä Euroopassa, toisena maailmassa, myös naiset saivat äänioikeuden. Tsaari Nikolai II onnistui kuitenkin, panslavistien häntä tutkiessa, palauttamaan valtansa vuoteen 1908 mennessä. Tämä tarkoitti uuden ns. Toisen sortokauden käynnistymistä. Vuonna 1914 laadittiin Venäjällä salainen yhtenäistämisohjelma Suomen täydelliseksi venäläistämiseksi. Vain ensimmäisen maailmansodan syntyminen pelasti Suomen.

Kun venäläistämisohjelma vuosi julki, ns. aktivistinen liike Suomen aseellisesta irrottamisesta Venäjästä sai lisää kannatusta. Tämä synnytti jääkäriliikkeen. Nuorten ylioppilaspoikien käynnistämään jääkäriliikkeen onnistumisen mahdollisuudet perustuivat tuolloin jopa hyvin epätodennäköiseen visioon Venäjän täydellisestä tappiosta maailmansodassa. Venäjän tulisi olla niin heikko, ettei se kykenisi pitämään Suomea hallussaan, ja 2000 miehen armeijalla Suomi voitaisiin vapauttaa.
Mielestäni Suomi onnistui toteuttamaan itsenäisyytensä1917 kahdesta syystä. Ensiksi Suomella kävi uskomaton tuuri: se mistä jääkäriliikkeen aktivistit haaveilevat, toteutui. Venäjän epäonnistuneiden sotaponnistelujen seurauksena keisari Nikolai II syöstiin vallasta. Tällöin, kuin luonnostaan, nousi kysymys: kuka nyt käyttäisi korkeinta valtaa, kun tsaaria ei ollut? Vastaus oli helppo. Mitä, jos itse käyttäisimme sitä ylintä valtaa, siis itsenäistyisimme? Toiseksi suomalaiset olivat valmistautuneet henkisesti ottamaan vallan omiin käsiinsä. Fennomaanisen liikkeen toiminnan seurauksena oli syntynyt vapaaehtoisuuteen perustuva kansalaisyhteiskunta. Oltiin opittu toimimaan yhdessä ja ennen kaikkea kuntien itsehallinnon toteuttamisen 1865 ja eduskuntauudistuksen seurauksena meille oli selvinnyt, mitä on äänestäminen ja demokratia.

Jos Suomen asemaa vertaa esimerkiksi toisen maailmansodan seurauksena syntyneisiin itsenäisiin Afrikan valtioihin, Suomi oli loistavassa asemassa ottamaan itse vastuun omista asioistaan.  Afrikassa, siirtomaavallan seurauksena, isännät olivat hoitaneet koulutuksen, hallinnon, oikeidenkäytön, infrastruktuurin rakentamisen jne. Kun sitten itsenäisyys koitti, ei oltu siihen valmiita. Tästä kaikesta on ollut seurauksena heimosotia, sotilasvallankaappauksia, diktatuureja, nälkää ja kärsimystä.

Mitä ajatuksia ja opetuksia tästä kaikesta on otettavissa nykypäivään? Esiin nousee kaksi tämän päivän keskustelun aihetta: pakkoruotsi ja Pisa -tutkimukset. Käykö maamme toinen merkittävä kansanosa, ruotsinkieliset, samankaltaista taistelua oman äidinkielessä käyttämisen puolesta, kuin suomenkieliset 150 vuotta sitten, ja pitäisikö heikentyneestä Pisa-tutkimuksen tuloksista olla huolissaan?! 

Oppilaskunnan yleiskokous

Savonlinnan lyseon lukiossa vaihtuu vuodenvaihteessa oppilaskunnan toimikausi eli vanha oppilaskunnan hallitus väistyy uuden tieltä. Tärkeistä tehtävistään lähes viimeisenä vanha hallitus järjesti koulumme historian ensimmäisen Oppilaskunnan yleiskokouksen 28.11.2013. Yleiskokouksessa valittiin uusi hallitus ja tulevan hallituksen puheenjohtaja. Kokous myös linjasi oppilaskunnan hallituksen ensi vuoden tavoitteet.

Kokousta luotsasivat vanhan oppilaskunnan hallituksen jäsenet: puheenjohtaja Tanja Turunen (takana vas.), Valentina La Mela, Siiri Piironen ja Viivi Kupiainen. 

Lyseon opiskelijät äänestivät kokouksessa uuden hallituksen jäsenet

Yleiskokouksessa olivat paikalla lähes kaikki koulumme opiskelijat

LYSEON ISKULLE SM –KULTAA

Savonlinnan lyseon lukion poikien lentopallojoukkue kirkasti viime vuotisen hopeamitalin  kultaiseksi.

Koululiikuntaliiton (KLL) lukion poikien lentopallosarjan SM -finaaliturnaus pelattiin Savonlinnassa.

Lyseon Isku – Härmän lukio   2-0 (25-23, 25-14)
Härmän lukio – Forssan lukio 2-0 (27-25, 25-21)
Forssan lukio – Lyseon Isku    0-2 (15-25, 14-25)

1.       Savonlinnan lyseon Isku
2.       Härmän lukio
3.       Forssan lukio

Ylärivi: Matias Korhonen, Santeri Valjus, Henry Helkala, Taavi Tuominen, Aleksi Lipsanen, Tommi Silventoinen
Alarivi: Tommi Pentikäinen, Sampo Hyttinen, Jere Puolakka, Joel Oksala
Valmentaja: Markku Korhonen

Syksyn ylioppilasjuhlat

Savonlinna lyseon lukiolla lakittettiin 5.12.2013 enemmän uusia ylioppilaita kuin minään aikaisempana syksynä. Valkolakin sai painaa päähänsä jopa parisenkymmentä nuorta, mihin vaikutti osaltaan Savonlinnan toisen asteen oppilaitosten yhteistyö; monet uusista ylioppilaista olivat suorittaneet opintoja myös Savonlinnan ammattikoulussa ja kirjoittivat siksi ylioppilaiksi kolmessa ja puolessa vuodessa.

Veikko Laukkanen

Marja Hynninen

Ylioppilasjuhla oli samalla Lyseon itsenäisyyspäivän juhla. Veteraani Veikko Laukkasen juhlapuhetta ei haitannut, vaikka puhe olikin jäänyt "isomman takin taskuun". Hän kertoi syksyn ylioppilaille sedästään, joka oli kirjoittanut ylioppilaaksi lukiostamme vuonna 1915, ja painotti isänmaan rakennuksen merkitystä. Seurakunnan tervehdyksen toi rovasti Marja Hynninen. 

Ylioppilas todistukset jakoi Savonlinnan lyseon lukion rehtori Ismo Falck (vas.)

Apuna lakituksessa toimivat apulaisrehtori Pia Riekkinen ja oppilaanohjaaja Liisa Sopanen

Syksyn 2013 ylioppilaat ennen ja jälkeen lakituksen

Emilia Karvinen

Ylioppilaan puheen piti Emilia Karvinen. Hän lainasi puheessaan Albert Einsteinia, joka on sanonut: "On kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä." Karvinen kertoi yrittäneensä elää jälkimmäisellä tavalla, mutta huomautti sen olevan lukioelämän keskellä välillä hyvin vaikeaa.

Kuvat ja teksti: Katri Nousiainen

Studia-messut

Joukko Savonlinnan lyseon lukion opiskelijoita vieraili Studia-messuilla 3.12. yhdessä Savonlinnan taidelukion opiskelijoiden kanssa. Helsingin Messukeskuksessa järjestettävät kaksipäiväiset Studia-messut ovat Suomen suurin opiskelu- ja uratapahtuma, joilla on edustettuna kaikki Suomen merkittävät yliopistot ja ammattikorkeakoulut.

Matkaan lähdettiin aamulla klo 7.30 täydellä bussilla.

Helsingin yliopiston piste

Aalto yliopiston piste

Jyväskylän yliopiston IT-tiedekunnan piste

Jyväskylän yliopiston kielten laitoksen piste

Messuilla olivat edustettuina myös Suomen puolustusvoimat ja monet kansainväliseen opiskeluun ja työnteköön johdattavat järjestöt sekä Suomen Lukiolaisten Liitto, jonka pisteellä oli tarjolla vähän kevyempää viihdettä.

Kuvat ja teksti: Katri Nousiainen

Laiskoja nuoria?

Keskustelimme eräällä englannin kurssilla väitteestä, jonka mukaan nykynuoret ovat laiskoja. Saman väitteen mukaan yläasteella saa liian helposti kiitettäviä numeroita, joten oppilaat eivät opi tekemään töitä opiskelun eteen. Monilla olisi mahdollisuus parempiinkin arvosanoihin, mutta he eivät hyödynnä kaikkea opiskelupotentiaaliaan, ja heistä tulee alisuoriutujia.Väitteessä on paljon perää, mutta aikamoista yleistystä se on. Kaikilta yhteiskunnan osa-alueilta löytyy niin puurtajia kuin vapaamatkustajiakin, myös nuorten joukosta, myös koululaitoksista.

Moni lukioon päässyt varmasti yhtyy ajatukseen, että yläasteella on helpohkoa saada ysejä ja kymppejä, vaikkapa vain opettelemalla asiat ulkoa. Jos keskiarvo ei Lyseon lukion kriittistä 7.0 rajaa ylittänyt, saattaa näkemys toki olla erilainen. Joka tapauksessa moni on yläasteella päässyt omaksumaan "vääränlaisen" opiskelutavan, ja jokaiselle aloittavalle vuosikurssille on aina pienoinen järkytys havaita numeroiden romahtavan lukiossa, jossa arvosanojen kriteerit ovat erilaiset.

Lukiossa ei kenellekään pitäisi ensimmäisen koeviikon jälkeen olla salaisuus, että töitä olisi hyvä tehdä. Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty! Väsyttää, ei kiinnosta, huono päivä... Motivaation puutteelle on monia syitä. Hyvä motivaattori voisi olla unelmien jatko-opiskelupaikka, mutta mitäs tehdä sillä välin, kun vielä pohtii mahdollisia hakukohteita. Ja akateemisesti koulutettujen määrän kasvaessa Suomessa vähenee todennäköisesti samalla myös korkeakouluopintojen arvostus. Motivaation kaivaminen päivästä toiseen kirjallisuuden historian tai uskonnon termien opiskeluun on ymmärrettävästi vaikeaa, jos sillä ei koe saavuttavansa mitään arvokasta.

Mitä tulee koko opiskelupotentiaalin hyödyntämiseen, niin moni kyllä käyttää kaiken liikenevän energiansa koulunkäyntiin. Tuon energian määrä ei kaikilla vain ole huimaavan suuri. Kukapa haluaisi koulupäivän ja kotiläksyjen jälkeen olla niin väsynyt, ettei kykenisi enää liikuttamaan varvastakaan? Varsinkin kun maailmassa on niin paljon muutakin, mihin keskittyä: toinen käy viidesti viikossa jääkiekkotreeneissä; toinen on onneton, jos ei vietä päivittäin aikaa ystäviensä seurassa. Niin, ja onhan sitten ne kännykät, tietokoneet ja telkkaritkin viemässä aikaa ja huomiota koulutöiltä, mutta eivät maailman ongelmat ratkea ainakaan tekniikan poistamisella.

Ehkä nykynuoret sitten ovat laiskoja. Kuitenkin termi "nykynuoret" särähtää korvaan. Olivatko sitten kaikki nuoret viime vuosisadalla muka ahkeria ja tunnollisia koulutöissään? Ovatko aikuiset huomattavasti nuoria kovempia tekemään töitä? Ehkä nuo entiset nuoret vain kasvoivat aikuisiksi ja huomasivat voivansa kritisoida nuoria, kuten heitäkin kritisoitiin aikoinaan. Samoin tulevat nykynuoretkin kritisoimaan omia lapsiaan, jotka pilaavat heille valmiiksi luodun maailman.

Kuva ja teksti: Katri Nousiainen

Kirjailijaillan Kunkut ja kuningattaret (osa 1)

”Vietin osan lapsuudestani jalkapallokentällä, osan huonoa musiikkia kuunnellessa ja valtaosan kirjastossa.”    Jari Tervo

Tiistaina 5. marraskuuta Savonlinnasaliin kokoontui mitä mielenkiintoisinta porukkaa. Vuosittainen kirjakauppa Knut Possen järjestämä kirjailijailta sai sekä yleisön että kirjailijat liikkeelle. Sali oli melkein ääriään myöten täynnä kirjan ja (suomalaisen) kirjallisuuden ystäviä. Kirjailijoista paikalla olivat näin vaatimattomasti sanottuna koko Suomen kerma: Tuomas Kyrö, Kari Hotakainen, Salla Simukka, Antti Tuomainen, Jari Tervo, Kjell Westö sekä muutama savonlinnalainen kirjoittaja kuten Anneli Pääkkönen. Illassa esiteltiin myös Savonlinnan historiasta kuvin ja sanoin kertovaa Muuttuva Savonlinna -kirjaa.

Välikommentti: Muuttuva Savonlinna -opuksesta on itsellänikin jonkin verran kokemusta. Jouduin paketoimaan 50 kappaletta kyseistä kirjaa ollessani taksvärkkipäivänä töissä Knut Possessa. Kuinkas Meiju Suvas sen lauloikaan? ”Kova duuni on rahaa.” No niin…

Illan esiintyjät olivat kukin omalla tavallaan hyvin vakuuttavia ja osasivat naurattaa yleisöään oikeissa kohdissa. Kaikista komeimmat naurut sai ansaitusti aikaan Tuomas Kyrö, jonka satiirista Kunkkua pääsimme tutkimaan hieman syvällisemmin. Tai syvällisemmin ja syvällisemmin, niin, että kaikki olivat kirjaimellisesti kuolla nauruun.

Ehkä meille nuorille kaikista mielenkiintoisimmaksi muodostui Salla Simukan haastattelu, jossa käsiteltiin hyvinkin kärkkäästi muun muassa nuorten- ja aikuistenkirjallisuuden rajoja. Simukan Lumikki Anderssonista kertova trilogia on saanut käännösoikeudet jo 37 maahan, mikä on mielestäni huikea tulos. Trilogian toinen osa Valkoinen kuin lumi (Tammi, 2013) ilmestyi juuri äskettäin. Kyseinen kirja kritisoi rankoin sanakääntein sensaatiohakuista mediaa ja vie lukijan kuumalle matkalle Prahaan.

Puheissaan Simukka kommentoi rohkeasti sitä, kuinka nuortenkirjallisuus on yhä enemmän pelkkä veteen piirretty viiva, jota ei voi rajata huolella. Sen sain konkreettisesti huomata, kun eräs vanhempi rouvashenkilö tulla tupsahti Simukan puheille ja hehkutti, kuinka oli niin pitänyt kirjasta. 

Harmikseni huomasin, että dosentti Jorma Kaimio ja Simukka puhuivat hyvin arasti siitä, minkälaisia hahmoja Sallan kirjoissa esiintyy (lesboja, transsukupuolisia). Tämä johtui luultavasti yleisöstä; se kun oli painottunut enemmän tuonne eläkeläispuoleen. Mutta! Olimme todella onnekkaita, kun saimme kuin saimmekin kovan yrityksen tuloksena haastattelun Sallalta. Siitä ja vähän muustakin lisää seuraavassa postauksessa.

Kirjailijailta oli kokonaisuudessaan todella antoisa ja hauska. Toivon todella, että perinne jatkuu ja ensi vuonna saisimme kaupunkiimme lisää loistavia kirjailijoita. Olisi myös mukavaa, jos yhä useampi savonlinnalaistaustainen kirjoittaja pääsisi estradille ja esittelisi omaa tuotantoaan. Se olisi hyvä esikuva muille, itsestään epävarmoille kirjoittajille.

12. marraskuuta julkistettiin ehdokkaat Finlandia-palkinnon saajiksi. Kirjailijaillan vieraista Kjell Westö sai ehdokkuuden kirjallaan Hägring 38 (Kangastus 38).

Kirjoittaja: Outi Karhu

Kirjailijaillan Kunkut ja kuningattaret (osa 2)

Haastattelussa: Salla Simukka 

Salla Simukka on nyky-Suomen tunnetuimpia ja suosituimpia nuortenkirjailijoita.

1. Mistä sait ajatuksen kirjoittaa Valkoinen kuin lumi -romaaniisi juuri transsukupuolisen henkilön?

Tähän Simukalla oli nopeasti vastaus valmiina. Hän totesi halunneensa jonkin hieman erilaisen syyn sille, mikseivät Lumikki ja Liekki voineet aiemmin jatkaa suhdettaan. Hän oli tahtonut kirjoittaa Liekille jonkin suuren salaisuuden, joka vaikuttaisi hänen ihmissuhteisiinsa. Simukka korosti myös sitä, että halusi käsitellä aihetta niin, ettei transsukupuolisuus olisi mitään muuta kuin yksi ihmisen ominaisuus.

2. Miten vastaat väitteeseen, jonka mukaan käytät "homokiintiöitä"?

Joudun varmaan selventämään tätä kysymystä teille lukijoille. Salla Simukka kirjoitti jo esikoiskirjassaan tytöistä, jotka rakastuvat toisiinsa. Tästä kehkeytyi silloin suuri kohu, eikä Simukka sen jälkeen suinkaan ole lopettanut aiheesta puhumista, päinvastoin. Hänen useimmissa kirjoissaan on nähty yksi tai useampi sateenkaarinuori, ja osa lukijoista on kritisoinut häntä homokiintiöiden käytöstä.

Kysyttyäni tätä asiaa Simukka purskahti nauramaan. Myöhemmin hän totesi, ettei ajattele asiaa niin. Hänen mielestään on parempi kirjoittaa siitä, mistä vain harva suomalainen (nuorten)kirjailija kirjoittaa kuin siitä, mikä on kulutettua.

4. Milloin ja miksi aloitit kirjoittamisen?

Tämän kysymyksen kohdalla tuli ensimmäinen ahaa-elämykseni. Simukka kirjoitti esikoiskirjansa (Kun enkelit katsovat muualle, WSOY 2002) ensimmäisen version jo 18-vuotiaana! Hän sanoi aloittaneensa kirjoittamisen vakavissaan 13-vuotiaana, mutta miettineensä jo paljon aiemmin kirjailijaksi ryhtymistä. 
Simukka korosti kirjallisuuden ja kirjojen merkitystä siinä, miksi hän alun perin ryhtyi kirjoittamaan. "Olen aina nauttinut kirjallisuudesta", hän totesi. "Ajattelin, että haluan joskus kirjoittaa noin hyvin kuin nuo muut."

5. Mitä teet kun kirjoittaminen tuntuu vaikealta?

Salla Simukan mielestä paras konsti ”kirjoitusjumista” ylipääsemiseen on kirjoittaminen. On aivan sama, onko kirjoituksesi hyvä vai huono, kunhan vain kirjoitat. Ota aikaa sieltä, missä sitä on. Älä tuskaile sen kanssa, ettet mukamas ehdi kirjoittaa ikinä mitään. Ota käyttöösi lukiolaisen pitkät hyppy- ja välitunnit. Kirjoita, koska pidät siitä.

6. Onko sinulla vinkkejä kirjailijaksi aikoville?

Tähän Simukka vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi: kirjoituskilpailut. Nuoren kirjoittajan kannattaa osallistua kilpailuihin ihan jo sen vuoksi, että silloin hän joutuu kirjoittamaan jotakin niin loppuun, että viitsii lähettää sen toisten luettavaksi. Samoin, totta kai, kokemus karttuu ja tieto lisääntyy. On myös huomioitavaa, että monet kustantajat ottavat positiivisesti huomioon kirjoittajat, jotka ovat kilpailleet.

Tästä päästäänkin hyvän aasinsillan avulla koko kirjailijaillan parhaimpaan osioon: kirjoituskilpailun julkistamiseen. Jokainen lukiolainen, amislainen tai vaikka kymppiluokkaa käyvä nuori opiskelija voi nyt avata pöytälaatikon kannen tai tarttua kynään ja kirjoittaa novellin. Puhumalla oman opettajasi kanssa voit saada kirjoituksesi kilpailun raadin tykö… ja vaikka ihan voittoon saakka. Otatko sinä haasteen vastaan? 


Kirjoittaja: Outi Karhu

Millainen on lyskalaisten unelmaopettaja?

Ennen kevään 2013 ylioppilaskirjoituksia mediaryhmä järjesti ryhmänohjaustuokiolla pienen kyselyn oppilaiden keskuudessa, jossa 60 lyseolaista vastasi tiedusteluihin opettajakunnastamme.
Yhteensä kysymyksiä oli 12, joista suurin osa oli monivalintakysymyksiä. Ensimmäisillä kahdella kysymyksillä määritettiin se, oliko vastaaja kumpaa sukupuolta ja mihin perusryhmään, ykkösiin vai kakkosiin, hän kuului. Kaikkiaan vastaajat voitiin jakaa neljään ryhmään, jossa jokaisessa oli 15 jäsentä.

Tärkein kysymys koski lyseolaisten mielipidettä siitä, millainen olisi unelmaopettaja. Yllättävää kyllä, monet vastauksista olivat hyvin samansuuntaisia, joten asiasta voisi päätellä, että nuorten maku unelmaopettajan suhteen on melko samanlainen ikään tai sukupuoleen katsomatta.
Tässä muutamia mielipiteitä:

"Rento, hyvät vitsit, kuitenkin auktoriteettinen, ymmärtäväinen, tasa-arvoisesti kohteleva, selkeä puhe ja vahva ääni, nykymaailman ymmärrys"

"Osaa pitää kuria, mutta on ymmärtäväinen, esimerkiksi mitättömien myhästelyjen suhteen. On selkeä"

"Rento. Hyvä opettamaan ja tunneilla on hyvä olla"

"Opettaa selkeästi ja kiinnostavasti. Tarpeeksi tiukka ja johdonmukainen. Osaa opettamansa asian itse erittäin hyvin"

"Sellainen, joka osaa hyvin opettaa ja selittää asiat niin, että ne ymmärtää. Ei ole liian tiukka, mutta ei myöskään liian lepsu"

"Todella rento, ei 'kilise' joka asiasta. Sellainen, joka on mukava yms."

"Selittää asiat hyvin ja selkeästi, vastaa oppilaiden kysymyksiin ja hänen tunneillaan kaikki kysymykset ovat hyviä. Ei aliarvioi tai luokittele oppilaita omien odotusten perusteella, antaa kaikille mahdollisuuden ja hyväksyy virheet."

"Selkeä opetuksessaan. Mukava, mutta riittävän tiukka säännöistä tarvittaessa. Käyttää monipuolisia opetusmenetelmiä, ei teetä liikaa ryhmätöitä."

"Ottaa oppilaat huomioon. On täällä meidän, ei palkan vuoksi. Auttaa ja kannustaa."

"Opettajan kuuluu osata opettaa selkeästi ja täsmällisesti kaikkia. Hänen tulee osata pitää työrauha yllä ja olla mukava ja ystävällinen."

"Rento, kannustava, tasapuolinen, hauska. Tekee oppitunneista monipuolisia ja mielenkiintoisia, kertoo sopivasti omia kokemuksia ja esimerkkejä."

"Opettaja pitää kuria, mutta ei toimi diktaattorina. Hän on maanläheinen ja rento, oppilaiden on helppo lähestyä häntä. Hän kannustaa ja pitää yllä positiivista ilmapiiriä luokassa. Hän suhtautuu työhönsä tarpeeksi vakavasti ja pitää huolen, että asiat ehditään käymään läpi. Hän tekee opiskelusta mielekästä ja hauskaa!"

"Omistautuu työlleen, saa luokkaan työrauha, eikä hanki lempioppilaita, koska opettajan täytyisi olla tasavertainen kaikkia opiskelijoita kohtaan."

"Rento, mutta tiukka, joka osaa pitää kuria. Silti samalla mukava ja huumorintajuinen."

"Rento, joustava, antaa henkilökohtaista opetusta tarvittaessa, tunneilla tehdään muutakin kuin kirjoitetaan."

Heti tämän jälkeen esitettiin kysymys, löytyykö lyseolta tällaista opettajaa, joka vastaa opiskelijan antamaa kuvausta. Vastausvaihtoehdoista kyllä oli suositumpi jokaisessa nelästä ryhmästä. Tosin, toisen vuoden pojat olivat kaikkein kriittisimpiä, sillä heidän kyllä-ei -vastauksiensa ero oli vain 8-7. Ykkösen poikien ja tyttöjen, sekä kakkosten tyttöjen vastauksissa kyllä-vastaus vei kirkkaasti voiton.

Seuraavaksi opiskelijoiden piti arvioida, vaikuttaisiko heidän kurssiarvosanaansa se, olisivatko he unelmaopettajansa kurssilla vai eivät. Sekä ykkösen että kakkosen pojat olivat pääasiassa täysin samaa mieltä väittämän kanssa, eli heidän opiskelumenestykseensä vaikuttaisi unelmaopettajan kurssille pääsy. Molempien ikäluokkien tytöt olivat kriittisempiä, sillä heidän tuloksensa olivat levinneet laajemmalle alueella vastauksissa. Silti suurin osa tytöissäkin oli sitä mieltä, että unelmaopettajan kurssilla heidän oppimistuloksensa olisi parempi.

Lyseolaiset arvostavat selkeyttä opettajissa, kuten tutkimus osoittaa hyvin selvästi. Kaikkien ryhmien tuloksissa näkyi se, että selkeyttä pidettiin todella tärkeänä, vain vähäisiä poikkeuksia löytyi. Niin ikään lyseon opettajat saivat suurimmalti osin kiitosta selkeydestään, vain 12 opiskelijaa oli sitä mieltä, ettei opetus ole tarpeeksi selkeää.  Kyseessähän ei ollut siispelkkä puhe, vaan opetus yleisesti.

Kiitettävää on myös opettajien auttamishalussa, sillä vain noin 13 prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei ole saanut apua sitä tarvitessaan.

Oppintuntien kiinnostavuus sai paljon positiivisia vastauksia. Lyseolaiset pitävät suurimmalti osin oppitunteja kiinnostavina, oppiaineesta riippumatta. Se joko kertoo lyseolaisten hyvästä motivaatiosta tai sitten opettajien kyvystä tehdä tunneistaan yleisesti kiinnostavia seurata. Kaikkein kriittisimmin suhtautuivat toisen vuoden tytöt, muiden ryhmien edustajien vastaukset olivat likipitäen samoissa lukemissa.
Yllättävää oli se tieto, miten suuri vaikutus opettajalla on oppimistulokseen, vaikka oppiaine olisi kiinnostava. Lähes poikkeuksetta kaikki opiskelijat kun olivat sitä mieltä, että opettaja vaikuttaa saataviin tuloksiin. Kaikkein selkeimin se näkyi toisen vuoden poikien tuloksissa, joissa 100 prosenttia vastauksista olivat kyllä-sarakkeessa. Muissa ryhmissä oli myös niitä, joiden tuloksiin opettaja ei vaikuta, vaikka he jäivätkin selvään vähemmistöön.

Suurin jakauma vastauksissa oli sen suhteen, kuinka paljon opettajat opiskelijoiden mielestä käyttävät oheismateriaalia opetuksessaan. Oheismateriaaliksi lasketaan siis videot, kuvat ja oppikirjasta löytymättämät tekstit. Monien mielestä oheismateriaalia käytetään riittävästi, mutta yhtä monien mielestä oheismateriaalia käytetään opetuksessa vähän tai liian vähän.

Ilmeisesti lyseolaiset pitävät opettajistaan, ainakin jonkin verran, sillä he eivät arvostelleet opettajiaan numeroin kovinkaan raa'asti, sillä kaikki antoivat opettajille arvosanan väliltä 7-9. Suosituin arvosana kaikissa ryhmissä oli 8. Pojat ja kakkosen tytöt antoivat enemmän seiskoja kuin ysejä, kun taas ykkösen tytöt tekivät toisin päin.

Kyselyn tulokset ovat samansuuntaisia kuin tulo- , olo- ja lähtökyselyiden tulokset.

Kiitokset vielä kaikille vastaajille!

Liikenneturvallisuuspäivä

Tiistaina 1.10 järjestettiin Lyseolla liikenneturvallisuuspäivä toisen- ja kolmannen vuosikurssin opiskelijoille.
Päivään mahtui monenlaista tekemistä ja paljon mielenkiintoista tietoa liikenneturvallisuuteen liittyen.

Abeilla päivä alkoi sisätiloissa, joissa luvassa oli erilaisia toimintapisteitä ja kakkoset puolestaan suuntasivat ulos.

Sisätiloista löytyi neljä erilaista pistettä, jotka kierrettin yhdessä perusryhmän kanssa.
Ensimmäinen niistä oli Lähi-Tapiolan piste, jossa kerrottiin yleistä asiaa vakuutuksista ja halutessaan sai osallistua arvontaan.  Jaossa oli myös heijastimia halukkaille.
Seuraavana vuorossa oleva Liikenneturvan piste keskittyi erityisesti autoilijoiden turvallisuuteen .Siellä aiheena oli mm. turvavyön tärkeys. Havainnolliset esimerkit todella upposivat!
Kolmas piste oli A-katsastuksen piste ja siellä kerrottiin yleisesti katsastuksesta ja ajokortin suorittamisesta. Tältäkin pisteeltä sai halutessaan mukaan esitteitä, heijastimia tai avaimenperiä.
Viimeisellä, Auto-Opiston pisteellä oli luvassa esimerkiksi liikennemerkkien tunnistusta.

Pisteiden kiertämisen jälkeen vuorossa oli Lähi-Tapiolan pitämä luento, jonka aiheena oli nuorten onnettomuudet liikenteessä. Luento oli mielenkiintoinen ja esimerkit todellakin herättivät miettimään asiaa.
On hyvä tietää kuinka vakuutus korvaa mahdolliset onnettomuudet.
Tämän jälkeen katsottiin lyhyt filmi, joka kertoi osuvasti alkoholin vaikutuksen alaisena ajamisen vaaroista.


Ulkona kipakassa syyssäässä esittäytyivät Etelä-Savon pelastuslaitos, Autoliiton tiepalvelu sekä Savonlinnan Auto-Opisto. Sateelta onneksi säästyimme!

Opiskelijoilla oli mahdollisuus tutustua pelastuslaitoksen kalustoon, ja muutamat pääsivät kokeilemaan käytännössä muun muassa alkusammutusta. Hurjimmat pääsivät nosturin kyytiin, joka tiukan paikan tullessa nostaa palomiehet jopa yli neljänkymmenen metrin korkeuteen. Alkusammutuspisteessä kerrattiin sammutuspeitteen ja vaahtosammuttimen käyttöä.

Autoliiton edustaja kertoili tiepalvelun toiminnasta ja muun muassa varoituskolmion oikeaoppisesta käytöstä. Savonlinnan Auto-opisto esitteli uusia opetusautojaan, ja moni sai uutta tietoa nykyisestä ajo-opetuksesta.

Kaiken tämän jälkeen olikin sitten vuorossa paneelikeskustelu, jossa kaikki päivän asiantuntijat saivat vastata opiskelijoiden kysymyksiin, joita oli jo kerätty etukäteen. Kysymyksiä tuli mukava määrä ja suurimpaan osaan saatiin hyvät vastauksetkin.

Kokonaisuudessaan päivä oli oikein onnistunut. Mukavaa vaihtelua tavalliseen koulupäivään ja muutenkin esillä todella tärkeitä asioita . Tällaisia päiviä voisi järjestää useamminkin!

Teksti: Karoliina Karhu ja Vilma Löppönen

Kuvat: Karoliina Karhu

Ylioppilaskirjoitukset opettajien vinkkelistä

Tämän syksyn ylioppilaskirjoitukset ovat jo loppusuoralla. Yo-kokeet ovat tietysti suuri koettelemus kirjoituksiin osallistuvalle kokelaalle, mutta  millainen kokemus koerupeama on sitten opettajille. Englannin- ja saksakielen vanhempi lehtori Tuija Anttila sekä äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Katriina Karhu kertovat, miten kirjoitukset vaikuttavat heidän elämäänsä.

– Juhlallista ja tarkkaa, Karhu kuvaa ylioppilaskirjoitusten protokollaa. Kaikkia yliopplaskokeisiin liittyviä papereita kohdellaan kuin kruununjalokiviä konsanaan. Itse koekysymykset saapuvat koululle sinetöidyissä kirjekuorissa, joissa niitä säilytetään aivan kokeen alkuun asti koulumme holvikaapissa. Vain rehtori pääsee käsiksi kuoriin ja juuri ennen koetta muutama todistaja vielä tarkistaa, ettei kuoria ole avattu.
Jokaiselle opettajalle siunautuu kirjoitusten valvonatavuoroja (joista on pärjättävä vesitarjoilulla, aikaisemman rehtorin aikaan sentään oli kahvia tarjolla!). Kielten ja matikan kokeissa on mukana ainakin yksi kyseisen aineen opettaja päävalvojana, joka tuntee aineensa kokeelle ominaiset piirteet. Kaikesta pidetään pöytäkirjaa, kaikissa tilanteissa on oltava todistajia paikalla.
Kokeen jälkeen on vastauspapereiden vuoro päästä koulun holviin, joka todennäköisesti vielä seisoisi koskemattomana paikallaan, vaikka koko muu koulu palaisi ympäriltä poroksi. Holvista vastauspaperit poistuvat vain opettajien tarkastettavaksi, jolloin papereiden on oltava jatkuvasti tarkastajan hallussa.

Tuija Anttila, rehtori Ismo Falck ja Katriina Karhu ihmettelevät vielä avaamatonata matematikan ylioppilaskoekuorta holvin ovella

Ja tarkastettavaa sitten riittää, vaikka työ jaetaankin lukiossamme tasan kaikille saman aineen opettajille
– Se on rannaton meri se urakka, huokaisee Anttila, joka tarkasti tänä syksynä parin kymmenen kokelaan vastaukset. Anttilan mukaan on tehtävien laadusta kiinni, kauanko tarkistaminen vie.
– Kuunteluissa ei  nokka kauhean kauan tuhise, hän toteaa. Tämän syksyn kuuntelut hän tarkisti yhdessä illassa, sillä kuunteluiden monivalintojen kaltaiset tehtävät, joissa on vain yksi ja ainoa oikea vastaus, ovat helppoja tarkistaa. Mutta tehtävissä, joissa oikeita vastauksia on muitakin kuin YTL:n hyvien vastausten kriteereissä annetut muutamat esimerkit, tarkastaminen on hitaampaa.

Ylioppilaskirjoitusten hajautuminen keväälle ja syksylle jakaa tarkastusurakkaa, mutta ainakin englannissa se kasvattaa kokonaistyömäärää. Monet nimittäin ilmoittaituvat syksyn kirjoituksiin, mutta eivät jaksa lukea kuitenkaan kesällä, pettyvät tulokseensa ja yrittävät korottaa arvosanaa keväällä. Ilman uusijoita kokelaat jakutuisivat lähes tasan keväälle ja syksylle. Äidinkielessä tilanne on toinen.
– Viime keväänä minulla oli 42 oppilasta tarkistettavana, tekstitaidonkokeessa on kolme vastausta, mitäs se tekee, 126 tekstiä. Kaksi viikkoa menee kaikki ylimääräinen aika siihen, Karhu kertoo. Tänä syksynä hänellä taas oli vain alle kymmenen kokelaan tekstit luettavanaan.

Lukiomme kuusijaksoisessa järjestelmässä koeviikko sattuu yo-kirjoitusten keskelle, joten opettajilla on myös vuori kurssikokeita tarkastettava samaan aikaan. Ylioppilaskokeilla on kuitenkin kokelaiden määrästä riippuen viikon tai kahden deadline, joten kurssikokeet saavat odottaa.
– Ylioppilaskokeet ovat prioriteetti, ne menevät kaikkien muiden töiden yli, kertoo Anttila. Vaikka sensorit YTL:ssa saavat jyrätä opettajat mennen tullen ja muuttaa pisteitä haluamallaan tavalla, on tarkistaminen tärkeää. Yleisesti opettajien antamat pistemäärät vastaavat hyvin sensoreilta palautuvia, joten opettaja tietää ihmetellä, jos pisteet muuttuvatkin suuresti. Kerran Anttila esimerkiksi huomasi eräästä kokeesta puuttuvan yhden osaalueen pisteet kokonaan. Selvisi, että kyseessä oli painovirhe YTL:n päässä.
Ylioppilaskokeiden tarkastamiseen on siis syytä käyttää ainaa ja energiaa. Karhu kertoo lukiomme äidinkielen opettajien lukevan vastauksia myös yhdessä, jos kyseessä on "vähänkin erikoisempi teksti", jotta jokaiselle saataisiin mahdollisimman oikeat lähtöpisteet.

– Tämä työ on ollut tähän asti aika stabiilia, mutta se on nyt muutoksessa, Karhu sanoo ja tarkoittaa erityisesti ylioppilaskokeisiin tulevia muutoksia, kuten niiden sähköistymistä. Muutokset tuovat uusia haasteita myös opettajille. Ensinnäkin heidät pitäisi kouluttaa antamaan paremmin uudenlaisiin yo-kokeisiin valmistavaa opetusta.
Toiseksi työmäärä lisääntyy. Anttila kertoo englannin aineiden maksimisanamäärän nousseen joitakin vuosia sitten, mistä koitui opettajille heti lisätyötä. Hän vaikuttaa odottavn kauhulla tulevaisuuden englannin kokeeseen kuuluvaa puhuttua osioa ja niitä iltoja, jotka joutuu käyttämään noiden nauhojen tarkistamiseen.

Kuvat ja teksti: Katri Nousiainen

Lyseon uudet tulokkaat

Lyseon lukion uusia opiskelijoita

Muutama viikko sitten lukiollamme aloitti opiskelunsa jälleen kerran uusi satsi ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita. Lukion alkuun kuuluu vähän muutakin kuin täyspäiväistä opiskelua, ja esimerkiksi viime viikon torstaina Mielenterveysseura järjesti uusille ykkösvuotisille infotilaisuuden Löydä oma tarinasi -keskusteluryhmästä, joka myös hyväksytään lukiokurssiksi. Samassa tilaisuudessa Mediaryhmä tiedusteli muutamalta uudelta tulokkaalta tunnelmia lukion aloituksesta.

Mielenterveysseuran edustajia Lyseolla

Pudotus ysiluokkalaisesta ekaluokkalaiseksi on tietysti järisyttävä, mutta lukion alku on koettu miellyttäväksi. Tästä KAIKEN kunnian ansaitsevat tietysti lukiomme niiiiin mukavat ja asiansa osaavat tutorit! Tai ehkä pieni vaikutuksensa on ollut opettajienkin toiminnalla...
Ykkösten päissä on hieman järkeä jo tässä vaiheessa opiskeluja, sillä he suhtautuvat kunnioittavan pelokkaasti tuleviin koeviikkoihin. Mutta verrattuna siihen, että seuraavan kolmen vuoden aikana heistä yritetään muovata yleissivistyneitä tulevaisuuden tekijöitä, asenteet lukion aloitukseen olivat hyvin rentoja. Ja erikoista kylläkin, lukioajan odotuksiin ei mainittu ollenkaan Vanhojentansseja! Sillä minkä muun takia sitä nyt lukioon edes tullaan?

Tiia Salo (vas.) ja Riina Halonen

1. Miksi valitsit Lyseon lukion jatko-opiskelupaikkana?
2. Miten valmistauduit lukion alkuun?
3. Miltä lukion alku on tuntunut?
4. Mitä odotuksia sinulla on lukioajalta?

Tiia Salo, 16, Talvisalon koulusta

1. Koska se oli helpoin vaihtoehto.
2. En oikein mitenkään.
3. Alussa tuntui, ettei löydä luokkiin. Ja tutor-toiminta on ollut kiitettävää!
4. Jännittää koeviikot, kun nuo aineet on aika vaikeita.

Riina Halonen, 16, Talvisalon koulusta

1. En tiennyt vielä tarkkaa ammattia ja halusin vain tulla.
2. Ostin kirjat ja kaikki semmoiset.
3. Ihan kivalta. Alussa oli vähän sekavaa, kun ei löytänyt luokkia.
4. Että menisi ihan hyvin koeviikotkin, ne tässä eniten jännittää.

Kuvat ja teksti: Katri Nousiainen