Sivut

lauantai 21. joulukuuta 2013

Lyseon joulu




Joululoma on  alkamassa, ja kaikki Lyseon oppilaat ja opettajat varmasti odottavat sitä innoissaan.
Joulu on rentoutumisen aikaa. Saa viimein hengähdystauon koulutyöstä ja nauttia perheen ja ystävien seurasta, sekä tietenkin hyvästä ruuasta. Jouluna murheet unohtuvat ja voi kerätä voimia seuraavan vuoden haasteisiin.
Tänä vuonna lyseolaisten joululoma ei ole kuitenkaan täysin vain lomaa.
Tähän syy on koeviikko, joka on ikävästi jaettu joulun molemmin puolin. Kun nyt lauantaina on syöty joulupuuro ja nautittu joulujuhlasta, ei päästäkään kotiin, vaan pakerretaan vielä pari tuntia koetta.
Sitten seuraa joululoma ja heti sen loputtua, toinen päivä tammikuuta, palataan taas tekemään kokeita. 
Käytännössä oppilaat siis pakotetaan lukemaan kokeisiin joululomalla.
Onko se silloin siis oikeaa lomaa?
Eräs opettajistani pohtikin, onko tällainen järjestely ihan laillinen.
Lomahan tarkoittaa vapaa-aikaa, ja vapaa-aika taas määritellään ainakin Wikipediassa siten, että se tarkoittaa ansiotyön, opiskelun tai muun toimen ulkopuolista, etenkin rentoutumiseen ja virkistäytymiseen käytettävissä olevaa aikaa.
Jos kokeissa haluaa menestyä, täytyy lomalla siis lukea.
Se aika taas on pois siitä rentoutumisesta, joka on koko loman idea. Eikö kuulostakin ristiriitaiselta?
Toivoisinkin siis, että jatkossa koeviikot järjestettäisiin niin, että ne ovat joko reilusti loman jälkeen, 
tai lomaa ennen, jotta lomalla saa oikeasti rentoutua eikä tarvitse stressata kokeista.
Fiksu oppilas osaa kuitenkin ennakoida tällaisetkin tilanteet.
Jos kurssit osaa järjestää oikein, saattaa tämän järjestelyn ansiosta nimittäin saada jopa ylimääräisiä vapaapäiviä virallisen loman perään.
Toki löysä jakso tarkoittaa sitä, että seuraava on sitten tiukempi, mutta on pidempi loma sen arvoista.
Vaikka koeviikko nyt näin sattuukin, pitää lomasta silti osata nauttia.
Joulunpyhinä ei pidä koskea koulukirjoihin, vaan lukemisen voi jättää välipäiville.
Kun vatsa on täynnä jouluruokaa , eikä ole mitään tärkeämpääkään tekemistä, voi ihan hyvin tarttua koulukirjoihin.
Lomailun jälkeen on ihan mukava taas palata koulunpenkille, ja silloin jaksaa taas panostaa opiskeluun.
Mutta nyt on aika rentoutua  ja vain nauttia lomasta.

Toivotan siis koko Lyseon väelle oikein mukavaa ja rauhallista joulua.
Nähdään taas ensi vuonna!

Teksti ja kuva: Vilma Löppönen

Sivistyksen voima


Päivänavaus 16.12.2013 (lehtori Harri Riikilä)



Ranskan suuren vallankumouksen seurauksena 1700- ja 1800- lukujen vaihteessa syntyi nationalismi eli kansallisuusaate. Erityisen vahvan jalansijan se sai Saksan alueella, jota Napoleon armeijoineen miehitti. Tämä nostatti vastarinnan, ja sai saksalaiset filosofit pohtimaan kansallisen identiteetin merkitystä. 1800- luvun suuria saksalaisia nationalistifilosofeja olivat Johan Gottfried Herder, Johan Gotlieb Fichte ja Friedrich Hegel.
Suomeen nationalismi rantautui jo 1800- luvun alussa, jolloin Turun yliopistossa vaikutti Adolf Ivar Arvidson. Perustamassaan Åbo Morgonblad -lehdessä hän vaati poliittisia vapauksia ja suomenkielen aseman parantamista. Arvidson joutui venäläisten viranomaisten hampaisiin, jolloin hänen lehtensä lakkautettiin ja Arvidson joutui pakenemaan Ruotsiin. Arvidsonin perustama Turun romantiikan nimellä tunnettu liike synnytti kuitenkin innostuksen Suomen kielen ja perinteen tutkimukselle. Suomalaiskansallisten ajatusten ympärille syntyivät keskustelupiiri Lauantaiseura ja Suomen kirjallisuuden seura.

Turun yliopistossa Arvidsonin oppilaita olivat suuret suomalaisuusmiehet Elias Lönnrot, Sakari Topelius ja Johan Vilhelm Snellman, joista viimeksi mainittu ansaitsee arvonimen Suomen kansallinen herättäjä. Snellman opiskeli Saksassa Friedrich Hegelin oppilaana ja ihaili opettajaansa niin, että teki jopa väitöskirjansa hänen filosofiastaan. Hegeliläiselle ajattelulle oli ominaista kansallishengen käsite. Kansallishengellä Hegel tarkoitti jonkun tietyn ihmisjoukkoon yhteenkuuluvuuden tunnetta. Yhteenkuuluvuudentunne syntyy, kun ihmisillä on yhteinen historia, perinteet, kulttuuri ja kieli. Kansallishengen korkeimpaan ilmentymänä piti olla kansallisvaltio.

Snellmanin saavuttua takaisin Suomeen täällä elettiin ns. byrokratian kautta 1825-1863. Emämaa Venäjä oli tuolloin Euroopan taantumuksellinen valtio. Kaikki uudet uudenajan virtaukset, nationalismi mukaanlukien, koettiin vahingollisia. Matkustusta ulkomaille rajoitettiin, Helsinkiin siirtyneen yliopiston itsehallintoa rajoitettiin ja vielä niinkin myöhään kuin 1855 Suomessa toteutettiin sensuuriasetus, jonka mukaan suomen kielellä sai julkaista vain taloudellista ja uskonnollista kirjallisuutta. Snellman ajettiin paitsioon syrjäiseen Savoon Kuopioon, jossa hän julkaisi suomenkielistä Maamiehen ystävä- lehteä ja ruotsinkielistä Saima-lehteä vaatien mm. suomenkielisen kansanopetuksen käynnistämistä.
Aleksanteri II valtaannousun seurauksena 1855 Suomelle koittivat kuitenkin vapaamman ajat. 1863 kutsuttiin lopultakin säätyvaltiopäivät koolle. Käynnistyi ajanjakso 1863-1899, joka tunnetaan perustuslaillisena kautena, ajanjaksona, jolloin Suomea hallittiin vallitsevien perustuslakien mukaisesti. Perustuslaillisista kautta pidetään yhtenä Suomen historian käännekohdissa. Säännöllinen valtiopäivätoiminta mahdollisti runsaasti yhteiskunnallisia uudistuksia ja ennenkaikkea Suomi alkoi teollistua.

Myöhemmän itsenäistymisen näkökulmasta nostaisin esiin kaksi lakia ylitse muiden: kieliasetus vuodelta 1863 ja kansakouluasetus vuodelta 1866. Snellmannin ajama kieliasetus synnytti Suomessa ns. Fennomaanisen,suomalaiskansallisen liikkeen, jonka tavoitteena oli suomen kielen nostaminen sivistys- ja virkakieleksi ruotsin kielen rinnalle. Kansakouluasetuksen tavoitteena puolestaan oli suomenkielisen sivistyneistön synnyttäminen niin, että se enemmistönä ottaisi sille kuuluvan paikkansa johtotehtävissä niin yhteiskunta-, kuin talouselämänkin aloilla. Luonnollisesti suunnitelma edellytti myös suomenkielisten oppikoulujen perustamista. ruotsinkieliset svekomaanit vastustivat suunnitelmaa kiivaasti, ja näin syntyi ns. kielitaistelu.

1860-luvun lopulta lähtien käynnistynyt teollistuminen synnytti kansalaisyhteiskunnan. Suomeen syntyi uusien aatevirtauksien seurauksena maamiesseuroja, vapaapalokuntia, voimistelu -ja urheiluseuroja, osuuskunta, raittiusseuroja, työväenyhdistyksiä jne. Fennomaanisen liikkeen ajamana kaikilla edellä mainituilla oli varsinaisen ideologisen päätehtävänsä lisäksi tavoitteena myös kansan sivistäminen ja isänmaallisen hengen nostattaminen. Järjestettiin historiallisia esitelmiä, näytelmiä, runonlausuntaa, torvisoittoa jne. Sivistys koettiin keinoksi rakentaa kansallista identiteettiä ja yhtenäisyyttä.

1880- luvun lopulta lähtien sai Venäjällä jalansijaa kiihkokansallinen panslavistinen liike. Venäjä koki runsaasti ulkopoliittisia vaikeuksia, jolloin vaadittiin kansallista yhtenäisyyttä, jotta oltaisiin riittävän vahvoja taisteluissa vihollisia vastaan. Kansallisen yhtenäisyyden nimissä nähtiin välttämättömäksi Suomen autonomian tuhoaminen.  Ensimmäinen varsinainen sortotoimi oli vuonna 1890 annettu ns. postimanifesti, jossa Suomen postilaitos yhdistettiin Venäjän postilaitokseen. Toimenpiteellä ei Venäjän näkökulmasta saavutettu  juuri mitään. Päinvastoin suomalaisten vastarinta tiivistyi: Kansakoulujen rakentamista lisättiin, kansanopistoihin opiskelemaan ilmoittautui ennätysmäärä innokkaita opiskelijoita. Kun vastustaja oli sotilaallisesti ylivoimainen, luotettiin sivistyksen voimaan.

Ensimmäinen sortokausi päättyi venäjän tappioon sodassa Japanille 1905. Venäjän väliaikaista heikkoutta hyväksikäyttäen onnistuttiin autonomian kumoamiseksi laaditut lait kumoamaan. Lisäksi saatiin kaivattu eduskuntauudistus. Ensimmäisenä Euroopassa, toisena maailmassa, myös naiset saivat äänioikeuden. Tsaari Nikolai II onnistui kuitenkin, panslavistien häntä tutkiessa, palauttamaan valtansa vuoteen 1908 mennessä. Tämä tarkoitti uuden ns. Toisen sortokauden käynnistymistä. Vuonna 1914 laadittiin Venäjällä salainen yhtenäistämisohjelma Suomen täydelliseksi venäläistämiseksi. Vain ensimmäisen maailmansodan syntyminen pelasti Suomen.

Kun venäläistämisohjelma vuosi julki, ns. aktivistinen liike Suomen aseellisesta irrottamisesta Venäjästä sai lisää kannatusta. Tämä synnytti jääkäriliikkeen. Nuorten ylioppilaspoikien käynnistämään jääkäriliikkeen onnistumisen mahdollisuudet perustuivat tuolloin jopa hyvin epätodennäköiseen visioon Venäjän täydellisestä tappiosta maailmansodassa. Venäjän tulisi olla niin heikko, ettei se kykenisi pitämään Suomea hallussaan, ja 2000 miehen armeijalla Suomi voitaisiin vapauttaa.
Mielestäni Suomi onnistui toteuttamaan itsenäisyytensä1917 kahdesta syystä. Ensiksi Suomella kävi uskomaton tuuri: se mistä jääkäriliikkeen aktivistit haaveilevat, toteutui. Venäjän epäonnistuneiden sotaponnistelujen seurauksena keisari Nikolai II syöstiin vallasta. Tällöin, kuin luonnostaan, nousi kysymys: kuka nyt käyttäisi korkeinta valtaa, kun tsaaria ei ollut? Vastaus oli helppo. Mitä, jos itse käyttäisimme sitä ylintä valtaa, siis itsenäistyisimme? Toiseksi suomalaiset olivat valmistautuneet henkisesti ottamaan vallan omiin käsiinsä. Fennomaanisen liikkeen toiminnan seurauksena oli syntynyt vapaaehtoisuuteen perustuva kansalaisyhteiskunta. Oltiin opittu toimimaan yhdessä ja ennen kaikkea kuntien itsehallinnon toteuttamisen 1865 ja eduskuntauudistuksen seurauksena meille oli selvinnyt, mitä on äänestäminen ja demokratia.

Jos Suomen asemaa vertaa esimerkiksi toisen maailmansodan seurauksena syntyneisiin itsenäisiin Afrikan valtioihin, Suomi oli loistavassa asemassa ottamaan itse vastuun omista asioistaan.  Afrikassa, siirtomaavallan seurauksena, isännät olivat hoitaneet koulutuksen, hallinnon, oikeidenkäytön, infrastruktuurin rakentamisen jne. Kun sitten itsenäisyys koitti, ei oltu siihen valmiita. Tästä kaikesta on ollut seurauksena heimosotia, sotilasvallankaappauksia, diktatuureja, nälkää ja kärsimystä.

Mitä ajatuksia ja opetuksia tästä kaikesta on otettavissa nykypäivään? Esiin nousee kaksi tämän päivän keskustelun aihetta: pakkoruotsi ja Pisa -tutkimukset. Käykö maamme toinen merkittävä kansanosa, ruotsinkieliset, samankaltaista taistelua oman äidinkielessä käyttämisen puolesta, kuin suomenkieliset 150 vuotta sitten, ja pitäisikö heikentyneestä Pisa-tutkimuksen tuloksista olla huolissaan?! 

tiistai 17. joulukuuta 2013

Oppilaskunnan yleiskokous


Savonlinnan lyseon lukiossa vaihtuu vuodenvaihteessa oppilaskunnan toimikausi eli vanha oppilaskunnan hallitus väistyy uuden tieltä. Tärkeistä tehtävistään lähes viimeisenä vanha hallitus järjesti koulumme historian ensimmäisen Oppilaskunnan yleiskokouksen 28.11.2013. Yleiskokouksessa valittiin uusi hallitus ja tulevan hallituksen puheenjohtaja. Kokous myös linjasi oppilaskunnan hallituksen ensi vuoden tavoitteet.

Kokousta luotsasivat vanhan oppilaskunnan hallituksen jäsenet: puheenjohtaja Tanja Turunen (takana vas.), Valentina La Mela, Siiri Piironen ja Viivi Kupiainen. 
Lyseon opiskelijät äänestivät kokouksessa uuden hallituksen jäsenet

Yleiskokouksessa olivat paikalla lähes kaikki koulumme opiskelijat

maanantai 16. joulukuuta 2013

LYSEON ISKULLE SM –KULTAA



Savonlinnan lyseon lukion poikien lentopallojoukkue kirkasti viime vuotisen hopeamitalin  kultaiseksi.

Koululiikuntaliiton (KLL) lukion poikien lentopallosarjan SM -finaaliturnaus pelattiin Savonlinnassa.


Lyseon Isku – Härmän lukio   2-0 (25-23, 25-14)
Härmän lukio – Forssan lukio 2-0 (27-25, 25-21)
Forssan lukio – Lyseon Isku    0-2 (15-25, 14-25)

1.       Savonlinnan lyseon Isku
2.       Härmän lukio
3.       Forssan lukio




Ylärivi: Matias Korhonen, Santeri Valjus, Henry Helkala, Taavi Tuominen, Aleksi Lipsanen, Tommi Silventoinen
Alarivi: Tommi Pentikäinen, Sampo Hyttinen, Jere Puolakka, Joel Oksala
Valmentaja: Markku Korhonen

torstai 5. joulukuuta 2013

Syksyn ylioppilasjuhlat






Savonlinna lyseon lukiolla lakittettiin 5.12.2013 enemmän uusia ylioppilaita kuin minään aikaisempana syksynä. Valkolakin sai painaa päähänsä jopa parisenkymmentä nuorta, mihin vaikutti osaltaan Savonlinnan toisen asteen oppilaitosten yhteistyö; monet uusista ylioppilaista olivat suorittaneet opintoja myös Savonlinnan ammattikoulussa ja kirjoittivat siksi ylioppilaiksi kolmessa ja puolessa vuodessa.


Veikko Laukkanen
Marja Hynninen


Ylioppilasjuhla oli samalla Lyseon itsenäisyyspäivän juhla. Veteraani Veikko Laukkasen juhlapuhetta ei haitannut, vaikka puhe olikin jäänyt "isomman takin taskuun". Hän kertoi syksyn ylioppilaille sedästään, joka oli kirjoittanut ylioppilaaksi lukiostamme vuonna 1915, ja painotti isänmaan rakennuksen merkitystä. Seurakunnan tervehdyksen toi rovasti Marja Hynninen. 

Ylioppilas todistukset jakoi Savonlinnan lyseon lukion rehtori Ismo Falck (vas.)

Apuna lakituksessa toimivat apulaisrehtori Pia Riekkinen ja oppilaanohjaaja Liisa Sopanen

Syksyn 2013 ylioppilaat ennen ja jälkeen lakituksen

Emilia Karvinen
Ylioppilaan puheen piti Emilia Karvinen. Hän lainasi puheessaan Albert Einsteinia, joka on sanonut: "On kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä." Karvinen kertoi yrittäneensä elää jälkimmäisellä tavalla, mutta huomautti sen olevan lukioelämän keskellä välillä hyvin vaikeaa.




















Kuvat ja teksti: Katri Nousiainen

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Studia-messut



Joukko Savonlinnan lyseon lukion opiskelijoita vieraili Studia-messuilla 3.12. yhdessä Savonlinnan taidelukion opiskelijoiden kanssa. Helsingin Messukeskuksessa järjestettävät kaksipäiväiset Studia-messut ovat Suomen suurin opiskelu- ja uratapahtuma, joilla on edustettuna kaikki Suomen merkittävät yliopistot ja ammattikorkeakoulut.

Matkaan lähdettiin aamulla klo 7.30 täydellä bussilla.
Helsingin yliopiston piste
Aalto yliopiston piste

Jyväskylän yliopiston IT-tiedekunnan piste
Jyväskylän yliopiston kielten laitoksen piste


Messuilla olivat edustettuina myös Suomen puolustusvoimat ja monet kansainväliseen opiskeluun ja työnteköön johdattavat järjestöt sekä Suomen Lukiolaisten Liitto, jonka pisteellä oli tarjolla vähän kevyempää viihdettä.

Kuvat ja teksti: Katri Nousiainen