Sivut

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Vappujuhla

Perjantaina 29.4 vietettiin koululla perinteistä vappujuhlaa. Oppilaskunta oli järjestänyt monipuolisia ja hyvin keksittyjä kilpailuja ja juhla oli kokonaisuudessaan varsin mukava. Joidenkin oppilaiden mukaan tunnelma jäi hieman latteaksi kun musiikkia tai koristeita ei ollut.
 Juhlan viimeinen ohjelmanumero oli teemaviikon aikana parhaiten pukeutuneiden palkitseminen. Opettajista palkinnot saivat ansaitusti Ismo Falck ja Annikka Koivuniemi

 
Kakkosten joukkueen Immo Laukkanen, Johanna Sairanen ja Annukka Suppola ottamassa selfietä lyseon hallituksen Instagramiin ykkösten pohtiessa omaa suoritustaan.
Annikka Koivuniemi, Ville Holopainen ja Tuija Anttila kilpailemassa kahoot-kisassa.
Tuija voitti lopulta kiperän kisan.

Jaana Kosonen imitoi suihkukonetta.

Liinu Jakonen matkimassa Tarjaa.

Hannu Soini onnistui imitoimaan formuloita erittäin aidon kuuloisesti

Erno Mehtonen ja Katja Lukkarinen voittivat munkinsyöntikilpailun


Kuvat: Mari Luukkanen



tiistai 26. huhtikuuta 2016

Savonlinnan lyseon lukio – Suomen tylsin koulu

Vuosittain lukiomme opiskelijoilta kysytään mitä he ajattelevat koulustaan, ja kun rehtori hienovaraisesti vilkuilee olan takaa, laittavat oppilaat rasteja ruutuihin. Tehtävänäni oli analysoida nyt näistä kyselyistä koottuja tietoja. Lueskelin tiedostot läpi etsien skuuppia, jotain mehevää josta voisin kirjoittaa oikein pitkän saarnan, tai yhteiskunnallisesti kantaa ottavan artikkelin, tai miltei mikä vaan kävisi.

Selailun päätteeksi totesin pettyneenä, että täällä kaikki on ihan ok. Mitään sen kummempaa ei ole kellään valittamista, muttei tässä ihan maailman parhaita koulujakaan olla. Kaikkien lyskalaisten antama keskiarvosana koulullemme oli 3.97/5, eli kouluasteikolla noin 8, eli se tylsä minkä saa kun jaksaa edes vähän panostaa. Vain muutama lusmu jätti vastaamatta koko kyselyyn, eli en saa edes valittaa siitä, mistä aikuiset valittavat, kun puhutaan äänestysprosenteista.

Parantamista oli korkeintaan asioissa, joita opettajat, saati sitten oppilaat, eivät itsekään oikein ymmärrä, kuten kestävä kehitys ja kansainvälisyys, eivätkä niidenkään keskiarvosanat tippuneet 3,5:en alapuolelle. Kiusaamista oli hyvin vähän, opintoja ei koettu liian raskaiksi, ja opolta sai neuvoja - tajuatte varmaan jo. Kun lopussa kysyttiin, kuinka oppilaat kehittäisivät oppilaitostaan, suurin osa vastasi ’en tiedä’, tai jokunen, että ruuassa on liikaa porkkanaa (mikä on tosiasia, mutta juttu eri kerraksi).


Eli yhteenvetona: koulumme on ihan hyvä, hankala tästä parantaa, mutta ei mene huonostikaan, kaikki on ihan ok. 8/10, maistuu vähän liikaa porkkana. Lukiomme etsii paraikaa omaa iskulausetta, kenties siitä järjestetään vielä kilpailukin. Mikäli näin käy, patentoin oman ehdotukseni jo nyt. Se menisi jotakuinkin näin: ’’Savonlinnan Lyseon Lukio – Suomen tylsin koulu’’.

Joonas Manninen

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Lyseolaiset saivat infoa EU:sta

Lyseolla vieraili huhtikuussa EU:n talous- ja sosiaalikomitean virkamies Simo Tiainen. Entisenä lyseolaisena Tiaiselle oli ilo päästä vierailemaan vanhassa koulussaan. Euroopan unioni on monelle varmasti etäinen ja vaikeaselkoinen, ja siksi tällainen perustason infotilaisuus oli erinomainen.
Euroopan talous- ja sosiaalikomitean tehtävänä on olla kuultavan elimenä, eli siltä neuvosto ja komissio voivat kysyä siltä kantaa ennen päätöksen tekemistä. Varsinaista päätösvaltaa komitealla ei ole, mutta suuri merkitys sillä silti on. Jäseniä talous- ja sosiaalikomiteassa on 344.


EU-virkamies Simo Tiainen on entisiä
koulumme opiskelijoita.

Kysymyksiä lyseolaisilla riitti. Suurin osa niistä oli hyvin aiheellisia ja ajankohtaisia. Kokonaisuudessaan tilaisuus oli erittäin onnistunut.
Teksti ja kuvat: Konsta Tarnanen

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Lyseon joukkue menestyi Tartu ideaan -kisassa

Marraskuun postauksessa kerroimme teille Innokampuksen järjestämästä Tartu ideaan- kilpailusta, jossa joukkueiden tehtävänä oli ideoida unelmien digitaalinen koulu. 
Koulultamme karsinnoista semifinaaliin eli 25 parhaan joukkoon pääsi yksi joukkue. Tämä on erittäin hieno suoritus, sillä kilpailuun osallistui hyvin paljon joukkueita ympäri Suomea ja taso oli korkea.


Jussi Tiainen, Katja Lukkarinen ja Petri Sorvali alkoivat heti jatkoon pääsystään kuultuaan suunnittelemaan ja toteuttamaan ideaansa, joka oli eräänlainen oppimissovellus/sivusto, joka tuo opiskelijat ja yritykset yhteen. Joukkue teki sovelluksestaan hienon "prototyypin" jota pääsee ihailemaan tästä

Petri, Jussi ja Katja tutkailemassa sovellustaan.
Sitten he kuvasivat videon jossa esittelivät sovellustaan ja lopuksi videoon editoitiin heidän sovellus taustalle.
Vaikka joukkue tekikin suuren työn kilpailun eteen ja uhrasi paljon aikaa sovelluksen kehittämiselle, esittelylle ja kuvauksen editoinnille heidän tiensä valitettavasti päättyi semifinaaliin



Petri toimi kameramiehenä esittelyvideota kuvattaessa



Jussi harjoitteli sovelluksen esittämistä videolle
Teksti ja kuvat: Linda Muhonen ja Mari Luukkanen

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Flash mob ruokalassa

Savonlinnan lyseon lukiolla on ollut täysin tavallinen päivä. Opiskelijat ja opettajat valuvat ruokalaan syömään, ja nauttivat lounaastaan normaaleissa merkeissä, kunnes yhtäkkiä ilmoille kajahtaa Nikke Ankaran "En tiiä sun nimee", ja yksi opiskelijoista nousee tuolilleen seisomaan. Pian musiikki vaihtuu, ja ruokalassa soi Beyoncèn Single ladies. Sillä sekunnilla tuoleilleen nousee neljä muutakin opiskelijaa, ja ruokailijat katselevat ihmeissään toisiaan, kun tämä porukka tanssii ympäri ruokalaa pari minuuttia. Kun kappale loppuu, saa opiskelijaporukka raikuvat aplodit yleisöltään. 

Hetken ajan ruokailijat luulevat tempauksen olevan jo ohi , mutta huomaavat pian olevansa väärässä, kun keskellä ruokalaa alkaa samaisen porukan suunnittelema opettajia parodioiva sketsi. Sketsissä opiskelijat luovat tilanteen, jossa koulumme opettajat keskustelevat keskenään, ja mukana on tietenkin paljon heiltä kuultuja lausahduksia. Esimerkiksi Anna-Leena toteaa, että istuminen tappaa, ja Virpi kopsuttelee paikalle äänekkäästi korkokengissään. Yleisö viihtyy ja nauraa, ja lähtee lopulta sketsiin mukaankin. Kun sketsikin on ohi, kävelee porukka ruokalan ovesta ulos ja huutaa mennessään: "Tämän teille tarjosi äikkä seiska!"

Kyseessä oli siis Anita Hietalahden ohjaaman ÄI7-kurssin yhteistyöprojekti, jossa kurssin osallistujat esiintyivät yllättäen lähes koko koulun edessä, eli vetivät flash mobin. Pienestä jännityksestä huolimatta kaikki sujui kuten pitikin, ja esiintyjät olivat jälkeenpäin helpottuneita onnistuneesta tempauksesta. Kaikki kova työ ja suunnittelu eivät menneet hukkaan. Positiivisia kommentteja kuultiinkin pitkin päivää: "Mahtavaa, lisää tällaista!" kehui eräs koulumme opiskelija flash mobin jälkeen.


Teksti ja kuvat: Linda Muhonen