Opiskelijoita CERNissä

Kolme Savonlinnan lyseon lukion, kuusi Savonlinnan taidelukion ja yksitoista Sievin lukion opiskelijaa vierailivat Sveitsin Genevessä 24.-29.11. tutustuakseen Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuslaitokseen CERNiin.

Lauantai 24.11.

Lähdimme matkaan Taidelukiolta aamulla seitsemältä, joten matka pikkubussilla eteni hyvin rauhallisessa ja väsyneessä ilmapiirissä. Helsinki-Vantaan lentokentällä meillä olisi ollut mahdollisuus tutustua kahden tunnin odotusaikana sieviläisiin, mutta ennakkoluulojemme valtaamina pitäydyimme enimmäkseen savonlinnalaisten porukkana. Tämä sopi minulle, sillä olin matkassa ainoana tyttönä Lyseolta. Tutustuin siis taikkarilaisiin.

Geneveen saavuttuamme meidän piti löytää hostellillemme. Ensin kävelimme lentokentällä ohi bussipysäkkien ja jouduimme palaamaan takaisin päin. Sitten nousimme bussista pois väärällä pysäkillä ja kävelimme taas hieman väärään suuntaan, ennen kuin tajusimme palata pysäkille, jolta jäimme pois. Emme vieläkään tienneet, miten päässimme hostellille, mutta muutama paikallinen oli riittävän mukava neuvoakseen meidät perille.

Sunnuntai 25.11.

Sunnuntaina kävimme kaapelihissilla Saleve-nimisen vuoren huipulla, kunhan ensin selvisimme hissille asti. Hissin löytämisessä oli nimittääin taas omat ongelmansa. Kokemus olisi varmasti ollut paljon viihdyttävämpi, jos Genevessä ei olisi ollut niin kova sumu ja olisimme nähneet maisemia hieman enemmän. Vuorella käveleminen oli kuitenkin mukavaa edellisen päivän paljon istumisen jälkeen. Tätä seurasi lyhyt tauko ruokailua varten, jolloin kävimme tyttöporukalla ihanassa italialaisessa, tuohottoman kalliissa sellaisessa. Illalla oli vuorossa Geneven Taidemuseo, joka oli Taidelukion opiskelioille jopa mielnkiintoinen kokemus, muille läpijuoksu juttu.

Hostellimme oli siisteydessään positiivinen yllätys. Vain äänieristys on hieman heikohkoa, joten ranskalaispoikien aloittaessa yöllä ilakointinsa porraskäytävässä, tuli nukkumisen kanssa hieman ongelmia meillekin. Onneksi hienot suihkutilat lohduttavat.

Maanantai 26.11.

ATLAS-hiukkasilmaisimen rakennus

Tänään oli ensimmäinen päivä, jona kävimme CERN:ssä ja meidän piti herätä aivan liian aikaisin. Matka CERNiin sujui kuitenkin yllättävän sujuvasti. Paikan päällä tustuimme muun muuassa yleisesti CERNiin ja tarkemmin ATLAS-hiukkasilmaisimen toimintaan. Meille kerrottiin myös CERNin vaikutuksesta tietotekniikan kehitykseen, näimme esimerkiksi tietokoneen, jolla kehitettiin www. Illalla vierailimme ITC Discovery -museossa, jossa tutustuimme myös tietotekniikan historiaan.
Sveitsin kalleus on muodostunut tähän mennessä pieneksi kipukohdasksi. Vaikka ruoka kaikkialla olisi todella hyvää, tyydyimme tänään ostamaan iltaruokamme Lidlistä.

Toinen www:n kehittämiseen kaytetyistä koneista

Tiistai 27.11.

Genevessä sataa tänään neljättä päivää peräkkäin eikä sateen ole luvattu ainakaan loppuvan ennen perjantaita. Ihmisiltä alkavat loppua kuivat sukat.

CERNissä oli tänään vuorossa luento hiukkaskiihdyttimistä ja -ilmaisimista. Porukassa alkaa olla havaittavissa pieniä väsymyksen merkkejä, kuten nukahtamisen vaaraa luennoilla (vaikka aihe on niinkin jännittävä kuin hiukkaskiihdytin...) sillä olemme valvoneet joka ilta jokseenkin pitkään. Tutustuimme myös CERNin ilmasto-ohjelmaan, Cloudiin, joka oli ensimmäinen englanninkielinen luento. Väsyneenä ei ollut niin helppoa kuunnella englantia vahvalla ranskalaisella painoituksella.Tänään oli vuorossa myös koko matkan kohokohta eli shoppailu-reissu Ranskan puolella. Ja matkan parhaat naurut, kun erässieviläisistä pojista käveli vahingossa autojen jälkakäytävälle ajamisen estävää tolppaa päin. Tähdäten siihen täydellisesti jalkovälillään.

Opettajat Petri Piironen ja Kyösti Silvasti

Luento antimateriasta

Keskiviikko 28.11.

Viimeisenä CERNin päivänä kuuntelimme luentoa antimateriasta ja tutustuimme sen tutkimuslaitokseen. Tälläkin kertaa luento oli englanniksi, mutta luennoitsija oli alkuperäisin tanskalainen, joten ääntämys oli paljon ymmärrettävämpää. Tämän jälkeen vierailimme vielä YK:n Geneven päämajassa, josta päällimmäiseksi jäivät mieleen valtavat salit suurine ikkunoineen ja tarkat turvallisuustoimet.

Koko päivää leimasi pienoinen haikeus siitä, että huomenna on viimeinen päivä. Sieviläiset paljastuivat paljon odotettua mukavemmiksi ja huomisen jälkeen emme näe heitä todennäköisesti enää koskaan. Sitähän voisi odottaa aika kuivaa seuraa, kun samalla matkalla on pelkkiä fysiikan opiskelijoita. Mutta lopulta asia onkin niin, että on oltava hieman sekaisin, jotta tällaiselle matkalle haluaa ja tunnelma on välillä sen mukainen.


Torstai 29.11.
Tänäänkin meidän oli herättävä aivan liian aikaisin, jotta ehtisimme lentokentälle seitsemäksi. Selviydyimme lennoista kunnialla, eikä meitä haitannut ollenkaan odotella Amsterdamissa kolmea tuntia jatkolentoa, sillä löysimme sieltä viidakoksi lavastetun istuskelualueen. Helsingissä oli aika sanoa näkemiin ja savonlinnalaisilla alkoi vielä viiden tunnin matka pikkubussilla takaisin normaaliin arkeen.

Kiitokset kaikille matkalla mukana olleille! 

Teksti: Katri Nousiainen
Kuvat: Katri Nousiainen ja Antti Pokela

EYP: Salo Regional Session 2012

European Youth Parliament, EYP tarkoittaa sananmukaisesti Euroopan nuorten parlamenttia. EYP perustettiin vuonna 1987 ranskalaisessa koulussa pienenä projektina ja on siitä kasvanut koko Euroopan-laajuiseksi nuorten foorumiksi. Nuoret ympäri Eurooppaa kokoontuvat sessioneihin eli istuntoihin keskustelemaan ajankohtaisista asioista, kuten työllisyydestä, ihmisoikeuksista, ilmastonmuutoksesta ja sosiaalisen median merkityksestä nykymaailmassa.

EYP Finland järjestää vuosittain regional sessioneita, alueellisia istuntoja, joihin delegaatteja tulee ympäri Suomen. Lyseolta oli tänä vuonna yksi neljän hengen delegaatio edustamassa Salon alueellisessa istunnossa 9.-11. marraskuuta. Mukana olivat Maria Panfilova, Anni Hämäläinen, Tanja Turunen ja Karoliina Karhu toiselta vuosikurssilta. Myöhemmin alueellisista istunnoista on mahdollisuus päästä kansallisiin ja jopa kansainvälisiin istuntoihin ympäri Eurooppaa.

Viikonloppu koostui pääpiirteittäin perjantain avajaisseremoniasta, teambuildingistä eli ryhmäytymisestä oman komitean kanssa, lauantain committee workistä, jossa kukin komitea pohti omaa aihettaan ja valmisteli lopulta resolutionin eli päätöslauselman sunnuntain general assemblyä eli yleiskokousta varten. General Assemblyssä käsiteltiin jokaisen komitean päätöslauselma ja lopuksi äänestettiin, lähteekö se kansainväliselle tasolle, jopa Europarlamenttiin saakka. Ja koska kyseessä on koko Euroopan-laajuinen organisaatio, kaikki kommunikaatio tapahtuu tietenkin englanniksi. 

Yksi delegaateista, Tanja Turunen, kertoo miksi kannattaa lähteä mukaan EYP:n toimintaan.

''EYP:n alueellinen istunto Salossa oli huikea. Lähtiessäni en olisi voinut kuvitellakaan, kuinka hyödyllinen, mukava ja kokemusrikas viikonloppu siitä tulisikaan. Opin paljon, sain uusia kavereita ja englannin kieleni parani kokoajan aivan huomaamatta. Komiteassani, joka käsitteli internet-turvallisuutta ja sosiaalista mediaa, oli meno täysin erilaista kuin kuvittelin. Rennon teambuildingin jälkeen koko porukka toimi tiiviisti yhdessä, kaverit hyväksyttiin ja toisia autettiin. Puhuessa ei aksentilla, aikamuodoilla tai muillakaan pikkuseikoilla ollut merkitystä, kunhan itsensä ja mielipiteensä sai ymmärretyksi. Lopputuloksena saimme aikaan hyvän päätöslauselman ja kokemus oli hieno. En kadu hetkeäkään että uskalsin lähteä kokeilemaan EYP:tä ja jopa puhumaan englanniksi koko yleiskokouksen edessä! Pidin EYP:stä todella paljon ja aion jatkaa mukana toiminnassa. Suosittelen sitä ehdottomasti kaikille yhteisistä asioista ja kansainvälisyydestä kiinnostuneille nuorille!''

http://www.eypfinland.org/

http://www.eypej.org/
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/EYP+kasvattaa+nuorten+poliittista+valmiutta+/1135263694590

http://lyseonlukiojns.blogspot.fi/2012/11/eyp-ja-seitseman-delegaattia.html

http://www.lukio.fi/jutut/toimituksen-paajuttu/eyp/

Facebook vs. matikantunti

Ajattele tilanne, jossa haluaisit pitää työporukan kesken hyvin tärkeän palaverin.  Kun palaveri lopulta saadaan käyntiin muutaman myöhästyneen saavuttua, alat alustamaan käsiteltävää aihetta työkavereillesi. Puhuttuasi vasta hetken rupeat huomaamaan, että vain yksi kollegoistasi kuuntelee sinua. Kolme kokoukseen saapuneista haukottelee, kaksi sinusta kauimpana istuvaa työtekijää kertaa viime perjantaita, yksi selaa iltapäivälehtien sivuja edessään olevalla kannettavallaan.
Kaikki loput kollegat tuijottavat syleihinsä – luomet melkein painuvat kiinni alaspäin katsoessa – ja pelkät sormet näyttävät olevan hereillä. Toisilla ne näpyttävät tiuhaan puhelimen näyttöä, toisilla vetelevät sen pintaa pitkästyneesti. Yhdellä on todennäköisesti menossa juoruaminen parhaan ystävän kanssa (et siis usko, mitä eilen tapahtu!!), toisella tärkeä ongelmanratkaisupeli (jos siirrän tätä timanttia saan räjäytettyy myös tuon, mutta jos siirrän tuota…), kolmas selailee aikansa kuluksi Facebookia viidennen kerran tänä aamuna ja neljännellä on menossa tekstarisota poikaystävän kanssa:
– hyvää työpäivää! hali pusi :*
– samoin. pusi pusi! oot rakas :*
– oot rakkaampi :**
– eiku sä!! :****
– eiku sä ;**************
Ja sinä yrität viedä palaveria eteenpäin.

Hieman muunneltuna edellinen kohtaus voisi aivan hyvin olla Lyseon oppitunneilta. Kuten varmaan monet opiskelijat ovat huomanneet, jotkut opettajat tuntuvan olevan aika kyllästyneitä tällaiseen tilanteeseen. Varsinkin kännyköistä on tullut kipukohta viime vuosina, eikä useimpien opettajien auktoriteetti riitä pelkällä huomauttamisella pitämään puhelimia poissa opiskelijoiden käsistä – silloin kun he edes huomaavat noita kännyköitä. Toiset opettajat taas ovat ottaneet niin radikaalit keinot käyttöön, että keräävät oppitunneilla opiskelijoiden puhelimet pois. Öh-höm, keski-iältään 18-vuotiailta opiskelijoilta??

Onko meistä todella tullut niin riippuvaisia nopeasta viestinnästä, että emme kestä olla hetkeäkään ystäviemme tavoittamattomissa? Emmekö pysty vain istumaan paikallamme tunneilla, vaikka aihe ei kiinnostaisi ****uakaan, vaan onko pakko saada sormille jotain sijaistoimintaa Angry Birdsistä? Meistä opiskelijoistahan tämä on varsin harmitonta ”tunnin häiritsemistä”, sillä ainoana kärsijänä lopulta on se opiskelija, joka kiinnittää huomionsa kännykkään eikä opetukseen. Sillä eihän se ole opettajilta pois, jos ei opiskelija keskity tunneilla, pysty suorittamaan kursseja ja pääse eteenpäin elämässään.

Meidän sukupolvestamme tulee vielä loistava työtätekevä väestö, kun siihen ikään ehdimme, jos opimme tällaisille tavoille: emme saa mitään aikaan silloin kun pitäisi, vaan kaikki aika menee puhelimella räpeltämiseen. Ja nykypäivän veronmaksajat ovat varmasti tyytyväisiä, kun heidän rahansa käytetään ilmaiseen koulutusmahdollisuuteen, jotta voisimme oppitunneilla pelata kännyköillä. Toki toiset kykenevät kiinnittämään huomionsa moniin asioihin kerralla, niin tekstaamiseen kuin todennäköisyyslaskentaan, mutta opiskelijat voisivat huomata, että tällainen käytös on epäkohteliasta vähintäänkin opettajia kohtaan. Vai haluaisitko itse olla se, joka vetää palaveria, jossa kaikki vain räpläävät kännyköitään?


Kuva ja teksti: Katri Nousiainen

Lukio vai amis?

Tämä kinkkinen kysymys aiheuttaa päänvaivaa monelle ysiluokkalaiselle yhteishaun lähestyessä. Jotkut onnekkaat eivät joudu vaivaamaan itseään moisella, kyllähän he jo tietävät tarkalleen, mitä tulevaisuudessa aikovat hommailla. Toiset taas menevät sinne, minne nippa nappa keskiarvollaan pääsevät. Joidenkin valinta on vanhempien käsissä.
Lukiosta on liikkeellä jokin kumma huhu, että täällä joutuu rehkimään itsensä henkihieveriin. Äidinkielen kurssilla saamme luettavaksi tuhatsivuisen romaanin, läksyjä tulee tehtyä päivittäin kolmesta tunnista kuuteen, matematiikka käsittelee jotain, minkä nimeä emme edes tunnista suomenkieleksi ja ahtaudumme kolme kertaa viikkoon aamukahdeksalta hikiseen liikuntasaliin jumppaamaan. 
Mutta hei, nuo kaikkihan pitävät täysin paikkansa! Äidinkielen kursseilla luetaan kyllä kirjoja, mutta vaihtoehtoja yleensä löytyy paksuista romaaneista kevyempäänkin kirjallisuuteen. Ja kuka ei olisi lukion aikana tehnyt muutamaa kirjaan liittyvää tehtävää täysin takakannen perusteella... Läksyjä tulee, mutta niiden tekeminen on täysin oppilaan päätös. Se joka tahtoo menestyä, tekee ne kymmenen tehtävää kotona, mutta vaikka ne silloin tällöin jäisivätkin kakkoseksi BB:lle, ei siitä jätetä istumaan koulun jälkeen. Matematiikasta meillä on vaihtoehtoina valita pitkä- tai lyhyt matematiikka sekä myös yksittäisiä haastavampia kursseja, joiden sisältö voi muistuttaa mandariinikiinan sanakirjaa. Matemaattisesti lahjattomat jättävät kuitenkin suosiolla ne kurssit pois lukujärjestyksestään, ja pitkän sijaan valitsevat lyhyen matikan. Aamun jumppatuokiokin on vapaasti valittavissa, oikeastaan meillä tunnetaan nuo tunnit paremmin "kipiksenä", eli kyseessä on siis kilpaurheilulinja. 
Ei kuullosta pahalta, eihän? Juuri valinnan vapaus lukiossa on ehkä parasta. On meillä paljon myös niitä pakollisia kursseja, mutta lukujärjestyksiä voi muokata täysin vapaasti ja täydennellä itseään kiinnostavilla jutuilla, tai jättää tyhjää niin, että esimerkiksi koulu alkaa kolmena päivänä kymmeneltä. Meillä on myös mahdollisuus valita kursseja Mikkelin ammatikorkeakoulusta ja taidelukiosta, kuten kurssi, jolla katsotaan elokuvia taikkarilla. 
Lukio ei todellakaan vaadi loppupeleissä paljoa, jos vaan jaksaa pitää korvat auki tunneilla ja tyytyy läpäisemään kaikki 75 kurssia ja ylioppilaskirjoitukset vaatimattomin arvosanoihin. Hyvät ja kiitettävät arvosanat kuitenkin vaativat lukiotason arvostelussa hieman enemmän kuin pintaraapaisun. Silti voin luvata, että lukiosta jää varmasti muutakin käteen kuin pänttäämistä, päättötodistus ja valkoinen lippalakki. Lukio-aika sisällyttää myös itseensä paljon muutakin kuten paljon kavereita, rentoa meininkiä, oikeasti mahtavia opettajia, koulun järjestämiä vapaaehtoisia opintomatkoja sekä tietenkin juhlimista. Mitä olisi nuoruusikä ilman vanhojen tansseja ja penkkareita jatkoineen? Niinpä, eikä näitä voi amiksessa kokea.

Teksti ja kuvat: Sara Wasenius

Jatkuuko hampaiden kalina Lyseolla?

 

 

Lyseon lukion blogissa päiviteltiin ennen syyslomaa Lyseon lämmitystilannetta, sillä monet opiskelijat kokivat jäätyvänsä tunneilla samaan aikaan kun koulun patterit eivät lämmittäneet ollenkaan. Syyslomalta palattuamme oli maahan satanut ensilumi ja lyseon lämmitystä vihdoinkin käännetty suuremmalle. Savonlinnan teknisen toimialan toimitilapalvelusta kerrotaankin, että Lyseon lämpötilaa on nostettu kahdella celsiusasteella sitten lomaa edeltävien valitustemme.
 

Toimitilapalvelun mukaan Lyseon sisälämpötila pyritään pitämään 21-asteisena. Lämmitys on automatisoitu noudattamaan asetettuja arvoja. Toimitilapalvelun kaukovalvonnan henkilökunta tarkastaa lämpötilan joka arkipäivä ja lisäksi automaattinen hälytysjärjestelmä ilmoittaa, jos lämpötila ei vastaa toivottuja lukemia. Toimitilapalvelu kertoo saaneensa aiemminkin valituksia Lyseon lämmityksestä, mutta ne ovat koskeneet enimmäkseen koulun sisäisiä lämpötilaeroja, joita selitetään sillä, että Lyseo sijaitsee tuulisella paikalla. Tekemällä lämpökamerakuvauksia – viimeksi syyslomalla –toimitilapalvelu on todennut, että lämmitys Lyseolla toimii halutulla tavalla. Ja vaikka lämmityksessä ei pitäisi olla mitään vikaa, toimitilapalvelu aikoo jatkossa pitää tiiviimpää yhteyttä koulumme vahtimestariin pysyäkseen ajan tasalla luokkien lämpötiloista. Kuulostaakin, että lukion lämmitystä pidetään jatkossa tarkasti silmällä.

Kaikki tämä kuulostaa hyvältä, mutta jos lämpöä on nostettu muutama viikko sitten kahdella asteella ja pyrkimys on 21 °C, oliko lämpötila ennen tätä vain 19 °C. Nukkuivatko lämmityksen kaukovalvojat monitoreidensa edessä koko lomaa edeltävän viikon ja viime talven, jolloin ei silloinkaan ollut Lyseolla turhan kuuma? Yksittäisiä valituksia lukuun ottamatta yleinen mielipide lämmityksen suhteen tuntuu Lyseolla kuitenkin kääntyneen tyytyväisemmäksi.

Kuva ja teksti: Katri Nousiainen

Kirjaystävien kohtaaminen Savonlinnasalissa

Knut Posse järjesti vuotuisen kirjailijaillan Savonlinnassa 6.11. Samalla Kirjakauppa vietti 15-vuotissyntymäpäiviään. Viisi kirjailijaa oli Jorma Kaimion haastateltavana: Sofi Oksanen, Eeva Kilpi, Markku Turunen, Mikko-Pekka Heikkinen ja Erkki K. Ikäläinen.

Illan ensimmäisenä haastateltavana oli Eeva Kilpi, joka kertoi tuoreesta runokirjastaan Kuolinsiivous. Teoksessa kuvataan vanhenemisen iloja, suruja ja erilaisia elämänvaiheita kokemuksen rintaäänellä. Kilpi kiteyttää ajatuksiaan elämästä sanoilla "vastuu", "intohimo" ja "syyllisyys". Seuraavaksi valokeilaan astui Markku Turunen. Vaeltaja -kirjassa Antti Myöhänen elää seikkailijaelämää ja tekee maailmanympärysmatkankin. Kirja on täynnä jännittäviä tilanteita, mutta siinä on myös syvällisiä ulottuvuuksia.

Mikko-Pekka Heikkisen kirjassa Terveiset Kutturasta peräkyläläiset ryhtyvät sotaan Helsinki- metropolia vastaan. Humoristinen kirja sisältää itsemurhakelkkailijoita, jotka kukistavat Helsingin panssarijoukot. Sotaan on kuitenkin välillä vaikea keskittyä sataprosenttisesti, koska täytyyhän ihmisen päivittää Facebookiakin. Vaikka kirjassa on paljon naurettavaa, se käsittelee vakavia asioita.


Erkki K. Ikäläisen Luonnonkaunis Savonlinna -kirjan kuvia saatiin ihailla valkokankaalla samalla, kun Ikäläinen kuvasi Savonlinnaa kauneimmaksi ja parhaaksi kaupungiksi Suomessa. Lumikin kuulemma maistuu täällä herkullisimmalta. Ennen väliaikaa MM-tasolla haitaria soittava Viivi Saarenkylä esitti veretseisauttavan versionsa Säkkijärven polkasta.

Väliajan jälkeen lavalle astui Sofi Oksanen, yksi illan odotetuimmista kirjailijoista. Kuulijat saivat ainutlaatuista tietoa Kun kyyhkyset katosivat -kirjan henkilöistä ja kuinka henkilökuvat ovat rakennettu. Päähenkilöt ovat serkukset Roland ja Edgar, joista jälkimmäinen joutuu kirjan kuluessa tekemään hirvittäviä tekoja tilanteen vaatiessa. Edgarin hahmon taustalla on oikea historiallinen ihminen, jolla oli pakkomielle lentämisestä, mutta joka ei kuitenkaan ikinä uskaltanut itse lentää. Henkilön piirre oli niin kiinnostava, että Oksanen päätti ottaa hänet Edgarin esikuvaksi.

Lopuksi kaikki kirjailijat pyydettiin vielä lavalle, ja Eeva Kilpi lausui kaksi runoa kirjastaan Kuolinsiivous. Ilta oli kaikin puolin mielenkiintoinen ja viihdyttävä. Kaikki kirjailijat antoivat itsestään ja teoksistaan kiinnostavan kuvan. Vaikka yleisössä oli monenikäisiä lukiolaisista aina eläkeläisiin, kaikki tuntuivat viihtyvän mainiosti. Sofi Oksanen sanoikin hyvin, että hyvällä kirjalla ei ole mitään tiettyä kohderyhmää, vaan jokainen voi samaistua siihen ja kokea sen kiinnostavaksi omalla tavallaan. Jorma Kaimion sanonta jäi mieleen, kun hän kiteytti kirjallisuuden merkityksen: "Elät vain kerran, jos et lue romaaneja."

Teksti ja kuvat: Elina Loikkanen

Kolminkertainen mestari

Ennen syyslomaa koulullamme vieraili joukko venäläisiä opiskelijoita pietarilaisesta ystävyyskoulusta 204, joiden joukossa oli eräs nuori urheilija, jonka kilpailuhistoria oli kunnioitusta herättävä. Roman Palamarchuk on vain 17- vuotias, mutta hän on jo voittanut aikuisten sarjassa Venäjän mestaruuden Pskovissa, Euroopan mestaruuden Unkarin Budapestissä sekä maailmanmestaruuden Latvian Riikassa. Näiden lisäksi hän on kilpaillut Liettuassa, Virossa, Hollannissa, Belgiassa ja Valko- Venäjällä.

Hänen lajinsa on Wakeboarding, vesilautailu suomalaisittain. Se on vesihiihdon sukulaislaji, joka on syntynyt vesihiihdon, lumilautailun ja surffauksen pohjalta. Roman harrastaa wakeboardingia vain kesäisin. Hän kertoi, että saattaa olla laudan päällä kuudesta tunnista jopa kahteenkymmeneen neljään tuntiin. Nopeus on hänen mielestään yksi lajin viehätyksistä. Romanin isä aloitti lajin, joten hän sai virikkeen aloittaa lajin harrastus sitä kautta.

Veneet wakeboardingissa ovat hyvin samanlaisia kuin vesihiihdossa. Vain köyden kiinnitystapa eroaa, sillä wakeboardingissa köysi kiinnitetään yleensä tolppaan tai torniin, jonka huippu on kahden metrin korkeudella veden pinnasta. Tätä lajia voi harrastaa samanlaisella veneellä kuin vesihiihtoa, mutta sillä tavoin korkeimmat hypyt eivät onnistu. Veneeseen on siis hyvä lastata painolastia, jotta perävalojen olisi suurempi. Veneiden kulkunopeuden on wakeboardingissa hitaampi kuin vesihiihdossa.

Wakeboarding ei ole Romanin ainoa harrastus. Hän kertoi harrastavansa myös luolatutkiusta, geologiaa, yleisurheilua, koripalloa ja lentopalloa, minkä lisäksi hän pitää laskettelusta ja musiikista. Kaikista kunnioitettavinta asiassa on se, etteivät kaikki nämä harrastukset vaikuta hänen koulunkäyntiinsä.

Teksti ja kuva Veera Mikkonen

Kansainvälinen lyseo

Monelta taholta saa kuulla, ettei kouluissa panosteta nykypäivänä tarpeeksi kansainvälisyyteen. Varsinkin syrjäisempien alueiden kouluihin tämä kritiikki kohdistuu erityisen voimakkaana. On siis ilo todeta, ettei näin ole ainakaan Savonlinnan lyseon lukiossa.

Savonlinnan lyseon lukiolla on peräti kaksi ystävyyskoulua. Toinen Saksassa, Detmoldin kaupungissa, ja toinen puolestaan naapurimaamme Venäjän Pietarissa. Näiden koulujen välillä suoritetaan opiskelijavaihtoja suuntaan ja toiseen.

Ensimmäinen vaihto tänä vuonna suoritettiin melkein heti koulun alettua, jo elokuun viimeisellä viikolla. Silloin vieraaksemme saapuivat 18 saksalaista nuorta Gymnasium Leopoldinumista. Isäntäperheiden nuorista valtaosa oli vieraillut heidän kotikaupungissaan Detmoldissa viime keväänä. Mukanaan heillä oli kaksi opettajaa. Isäntäoppilaat sekä koulumme vastaavat opettajat esittelivät nuorille Savonlinnaa ja ympäröivää alueita. He muun muassa vierailivat Olavinlinnassa, Lustossa ja Kerimäen kirkon luona.
Hyvinkin suomalaiset asiat, kuten sauna ja luonto olivat poikkeuksetta saksalaisnuorista hienoja kokemuksia. Heillä ei ole niin paljoa metsiä ja järviä, kuten meillä. Huonoin asia heidän mielestään tuntui olevan sää, sillä vaikka silloin täällä oli vielä suomalaiseen makuun lämmintä, heidän mielestään oli jo talvikeli.

Pietarilaisen ystävyyskoulumme suomalais-venäläisen koulu nro. 204: n nuoret vierailivat koulullamme ennen syyslomaa. He viipyvät vain vajaat neljä päivää Savonlinnassa. Heitä oli vähemmän kuin saksalaisia ja osan isäntäoppilaat olivat taidelukiolaisia. Kaikki oppitunnit, jotka heille pidettiin, olivat lyseolla. Erona saksalaisiin vieraisiin oli, että suurin osa pietarilasinuorista oli jo vieraillut Suomessa. Myös he vierailivat Olavinlinnassa, mutteivät ehtineet perehtyä kaikki samoihin kohteisiin kuin detmoldilaiset, eihän heillä ollut yhtä paljon aikaakaan.

Tässä kuvassa on Venäjältä vaihtoon saapuneet nuoret. Mukana kuvassa myös joitain isäntäoppilaita.



Ilmaston suhteen venäläisvieraillamme ei ollut mitään ongelmaa, he sanoivatkin, että meillä ja heillä on lähes samanlainen sää. Ruokakin oli hyvää, erityisesti he kehuivat kouluruoan terveellisyyttä. Ainoa huono puoli tuntui olevan hinta, sillä heidän mielestään ruoka täällä on kalliimpaa kuin Pietarissa.

Vastavuoroisesti meidän opiskelijoillamme on mahdollisuus vierailla Pietarissa tulevana keväänä huhtikuussa ja Saksassa keväällä 2014. Lisäksi toisen vuoden opiskelijoiden ryhmä suorittaa opiskeluvierailun Brightoniin tulevana keväänä toukokuussa. Tämä vierailu on vasta kokeilu, joten nähtäväksi jää, saavatko seuraavien vuosikurssien opiskelijat saman mahdollisuuden. Toivon mukaan kyllä, koska se kansainvälistäisi kouluamme entisestään. Näillä vaihdolla on ollut kunnioitettavan pitkät perinteet. Venäjän suuntaan vaihtoja on ollut jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Saksassa on ollut mahdollisuus vierailla vuodesta 2000 lähtien. Nuoria siis on kiinnostanut koulujen kansainvälinen toiminta. Ainakin täällä lyseossa.

Asiasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Tuija Anttilaan, jos vaihto Detmoldiin kiinnostaa, ja Tuula Tsumakiin, jos Pietari vaikuttaa mielekkäältä.


Tässä vielä yhden pietarilaisnuoren jälkikäteisiä mietteitä. Vasilisa Kudriavtceva oli ensimmäistä kertaa Suomessa. Hän kirjoitti kaiken suomeksi, joten en katso tarpeelliseksi muuttaa hänen tekstiään oikeaoppiseksi suomeksi.

" Savonlinnassa on hyvin kaunis luonto. Kivistö kummit, monilukuiset  metsat ja jarvet tehda maisemat luonnonkauniisti."

" Koulussa mina pidin fysiikan tunnista, jonka mina kavin sattumalta, ja kirjallisuuden tunnista. Mina olen ymmartanyt paljon, mutta ymmartaa erikoisija termeja ja kirjakielija sanat oli vaikeasti."

" Minun ensimmainen matka Suomeen osoittautui hyvin sisaltorikas."

Teksti Veera Mikkonen