Sivut

lauantai 20. helmikuuta 2016

Abien riemu näkyi penkkareissa


Torstaina 18. helmikuuta vietettiin kaikissa Suomen lukioissa perinteistä penkinpainajaispäivää eli penkkareita. Abiturientit juhlistivat lukion loppumista ja lukulomalle pääsyä riehakkain menoin. 
























Penkkareita alettiin valmistelemaan hyvissä ajoin. Heti joululoman jälkeen "Abitiimi" eli vapaaehtoisista abeista koottu ryhmä kokoontui suunnittelemaan kauan odotettua päivää. Tekemistä tosiaankin riitti, esimerkkinä sponsoreiden hankkiminen, karkkien tilaus, abishow'n suunnittelu, abivideon kuvaus ja Närästys-lehden teko. Hyvin kuitenkin saatiin kaikki hommat hoidettua, kiitokset kaikille!

Abishow'ssa oli tänä vuonna ohjelmassa mm. Isäntä vs emäntä -kilpailu, kielikisa, Abien lauantai -kisa ja titteleiden jako. Huikean tämän vuoden abivideon pääsee katsomaan täältä. Videon on kuvannut ja editoinut Akseli Kärkkäinen.



Närästys-lehden kansi (Ossi Konsti)
Närästys-lehdessä oli tänä vuonna muun muassa kakkospoikien haastattelu, pulmapähkinä opettajien lausahduksista ja abien koottuja kommelluksia.


Abit näyttävät monta päivää jäljellä



Lakanoissa näkyi tänä vuonna erityisesti kuha- ja Antti Tuisku -aiheisia iskulauseita

Teksti ja kuvat: Satu Innanen ja Maarit Mielikäinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti