Sivut

lauantai 27. elokuuta 2016

Ykkösten hyvinvointipäivä

Lukiomme ykkösluokkalaiset opiskelijat osallistuivat torstaina teemapäivään, joka

Tytöt pohtivat ajan hallintaa

muistuttaa miten tärkeää on pitää itsestä huolta. Ykkösten hyvinvointipäivänä tunnetun tapahtuman ideana on antaa lukion aloittaville neuvoja ja vinkkejä parempaan hyvinvointiin ja jaksamiseen, niin psyykkiseen kuin fyysiseenkiin. Ykköset kiersivät puoleenpäivään asti ympäri lukiota omissa perusryhmissään eri rasteilla, joita oli järjestetty kaikkiaan viisi.

Tutorit leikittävät ykkösiä
Rasteja olivat vetämässä vierailevina tähtinä koulupsykologiharjoittelijat Miika Väisänen ja Heini Sainio, sekä ravitsemusterapeutit Satu Parkkinen ja Jonna Alhonen. Mukana menossa oli tietenkin myös koulumme omaa henkilökuntaa, kuten äidinkielen opettaja Anita Hietalahti, terveydenhoitaja Elina Valta, sekä koulukuraattori Hanna-Leena Lipsanen. Myös ahkerat tutorimme pääsivät osallisiksi teemapäivän kulkuun.

Rastit olivat monipuolisia ja hyvin järjestettyjä, ja opiskelijat näyttivät viihtyvän niissä kaikissa. Monien suosikiksi nousi kuitenkin ravitsemusterapeuttien vetämä "Eväitä syksyyn"-rasti, jossa tarjoiltiin kaikille terveellinen välipalasmoothie. Raskasta työtä raatavat mediaryhmän repotterit haaveilivat kuitenkin terveydenhoitajan pitämästä rastista, jossa aiheena oli uni ja lepo. Siellä opiskelijat saivat makoilla lattialla viltteineen kaikkineen rentoutumassa! Tutorit ja Anita taas järjestivät ykkösille heittäytymistä vaativan leikkituokion, jossa rikottiin jäätä ja tutustuttiin toisiin paremmin. "Lukiolaisen mielenterveys"- ja "Kuinka kuorin perunan – yksitellen"-rasteista saivat kaikki asiallista tietoa oman mielenterveyden huoltamisesta sekä ajan hallinnasta ja opiskelutekniikoista. Ykkösten hyvinvointipäivä on mainio tapahtuma, joka saavuttaa ne tavoitteet mihin se pyrkiikin; parempi yhteishenki, rennompi opiskeluympäristö ja motivoituneet, iloiset opiskelijat.

Esittelyssä suosikiksi noussut välipalasmoothie

Teksti ja kuvat: Mari Luukkanen & Linda Muhonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti