Sivut

maanantai 12. joulukuuta 2016

Detmoldin matka osa1

Launtai 26.11
 Varhain aamulla lyseolta ja taikkarilta lähti 19 opiskelijaa sekä ihanat opettajamme Merja Hyvönen ja Tuija Anttila kohti Helsinki-Vantaata ja sieltä Saksan Detmoldiin. Tarkoituksena oli viettää viikko ystäväkaupungissamme host-perheiden luona ja käydä tutustumassa erilaisiin kohteisiin.
Matka Detmoldiin sujui hyvin, vaikka lento oli hieman myöhässä ja kaikki pääsivät perheidensä luo nukkumaan rankan matkan jälkeen.


 Sunnuntai 27.11
Monilla oppilailla, myös minulla oli perheiden järjestämää ohjelmaa. Kävimme vierailemassa yhdessä muiden perheiden kanssa upealla Hermann-patsaalla ja Externin kivillä, joilta oli upea näköala kauas.


 Maanantai 28.11
Kaikilla oppilailla oli host-sisarustensa kanssa koulua, itse pääsin Espanjan tunnille ja oli kieltämättä hieman outoa kuunnella kahta vierasta kieltä ymmärtättä mitään. Hämmästyin hieman koulun "alkeellisuudesta" sillä siellä opettajat käyttivät vain perinteistä liitua ja taulua. Oppituntien jälkeen meillä piti olla rehtori Posseltin tervehdys, mutta hän oli valitettavasti sairastunut. Saimme kuitenkin vararehtorin esittelemään meille paikkoja. Koulukierroksen jälkeen suuntasimme kaupungintalolle jossa meille kerrottiin ja näytettiin esittelyvideo Detmoldista.

Tiistai 29.11
Aamulla oli jälleen koulua, jonka jälkeen kävelimme Detmoldin linnaan opastetulle kierrokselle. Linnassa ei valitettavasti saanut ottaa kuvia mutta se oli äärimmäisen upea, seiniä peitti satoja vuosia vanhat kudotut teokset ja katoissa roikkui mahtavat kattokruunut. Useissa huoneissa oli entisten hallitsijoiden kalliita kalusteita ja jättimäisiä muotokuvia. Linnassa asuu edelleen vuosi sitten kuolleen prinssin leski, joten osa linnan huoneista oli vierailijoille suljettuja.


teksti: Mari Luukkanen
kuvat: Tuija Anttila& Mari Luukkanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti