![]() |
Lohikäärmevuori eli erään hoppelin matka sinne ja takaisin kirjan kannen on maalannut kirjailija Tove Jansson (1973) |
Ensisilmäykseltä voisi
olettaa, että kirjan ja elokuvien juonet ovat täysin identtiset, kerrotaanhan
niissä sentään samoista tapahtumista. Näin ei kuitenkaan ole. Elokuvissa
yleisesti ottaen muutetaan juonta usein lyhentämällä ja tiivistämällä
tapahtumia. Tämän ei kuitenkaan luulisi tapahtuvan tässä tapauksessa sillä
reilun 300 sivun kirja on venytetty kolmeksi yhteispituudeltaan 7 tuntia ja 54
minuuttia kestäväksi elokuvaksi. Luulot osoittautuvatkin oikeiksi sillä
alkuperäisen tarinan ja henkilöiden lisäksi mukaan on otettu lähes sama määrä
sivukertomuksia, romansseja sekä täysin uusia henkilöitä. Yksi asia on
kuitenkin luulojen vastaista, koko kertomus ehtii tapahtua kirjassa hieman yli
vuodessa, mutta elokuvissa seikkailu tuntuu olevan survottu muutamaan viikkoon.
Tätä ei tietenkään missään elokuvan vaiheessa myönnetä eikä kielletä. Tietenkin
elokuva saattaisi vaikuttaa paikallaan junnaavalta ja pitkitetyltä, kun
kirjassa paluumatkakin vie jo monta kuukautta, mutta sellainen sopii kirjan
tyyliin. Tässä voisi nostaa esille sen, onko elokuvaan onnistuttu luomaan sama
leppoisa ja mukanaan vievä tunnelma kuin kirjassa. Mielestäni ei. Katsottuani
elokuvat minulle ei jäänyt samaa kaipuuta uuteen seikkailuun, jonka kirja oli
minulle antanut. Elokuvasta oli tehty paljon kirjaa vakavampi ja dramaattisempi
ja suurin osa huumorista oli hävinnyt jonnekin matkanvarrella. Elokuvasta oli
jätetty pois myös kaikki kirjan arjenläheiset asiat, jotka tekivät kirjasta ja
sen hahmoista helposti samaistuttavia. Esimerkiksi syöminen, joka oli kirjan
tärkeä huomiokohta, on jätetty elokuvasta lähes kokonaan pois. Elokuva esittää
kaiken majesteettisena ja dramatisoituna, joka saattaa olla jonkun mieleen.
Elokuvaan lisätyt uudet henkilöt ovat suurimmalta osalta aikaisemmin
ilmestyneestä Taru Sormusten Herrasta –trilogiasta. Uusia henkilöitä on
käytetty sitomaan trilogiat toisiinsa tai vain tuomaan lisää tunnetta elokuvaan.
Hobitti –trilogiassa nimittäin esiintyy uusi ja ennen näkemätön romanssi, joka
ei liity juoneen tai kirjaan millään tavoin, mutta kuuluu lähes joka elokuvan
vakiovarustukseen.
Yhteenvetona pidän itse
enemmän kirjan juonesta ja kerronnasta, mutta löytyy myös ihmisiä, jotka
nostavat elokuvat kirjan edelle joko vain niiden dramaattisemman kerronnan
vuoksi tai niiden massiivisen suosittujen edeltäjien takia. Valinta on tiivistetysti
siis tehtävä kotoisan ja leppoisan seikkailukertomuksen ja vauhdikkaan ja
uljaan fantasiaelokuvan välillä.
Ahneuden hinta
J.R.R.
Tolkienin Hobitti –kirjassa on monia kiinnostavia henkilöitä, joita voisi
vertailla monin eri tavoin, mutta montaakaan hahmoa ei ole käsitelty niin
tarkoin kuin Thorinia, Vuorenalaista kuningasta ja Smaugia, Yksinäisen vuoren
lohikäärmettä. Moni saattaisi nyt kysyä, että mitä samaa näillä kahdella on.
Toinen on valtava lohikäärme ja toinen vain pieni kääpiö. Toinen syöksee tulta
ja toinen vain heiluttelee kirvestä. Smaugin ja Thorinin yhtäläisyydet eivät
ole aivan pinnallisia tai näkyviä. Niitä löytääkseen on mentävä syvemmälle. Kun
sitten löydät yhtäläisyyksiä, huomaat, että Smaug ja Thorin ovatkin
pohjimmiltaan aika samanlaisia.
Heidän eronsa ovat aivan selvästi näkyvillä Smaug on iso,
paha lohikäärme, joka ei ole saanut aikaan muuta kuin pahaa ja Thorin on uljas
kääpiöprinssi, jonka tarkoitus perät ovat jalot ja oikeutetut. Yhtäläisyydet
löytyvätkin jo paljon syvemmältä ja päällimmäisenä niistä on molempien
sammumaton himo kultaan ja rikkauksiin. Smaug on varastanut rikkautensa
yltäkylläisyydessä eläneiltä kääpiöiltä, vaikka ei sitä itse mihinkään käytä
tai tarvitse. Asiaa tarkasti katsomalla voidaan huomata, että roolit ovat nyt
vaihtuneet Thorinilla ja muilla kääpiöillä ei ole pulaa mistään, mutta he
lähtevät silti ryöstämään vuoren takaisin vaikkeivät rikkauksia mihinkään
tarvitsisikaan. Molemmat eivät oikeasti tarvitse kultaa vaan himoavat sitä
luonnostaa ja tekevät mitä vain saadakseen sen haltuunsa. Smaug tuhoaa
järvikaupungin, mutta vain koska Thorin tuli häntä hätyyttämään ja tämän
jälkeenkään Thorin ei suostu jakamaan rikkauttaan edes auttaakseen kärsiviä
järvikaupunkilaisia vaan linnoittaa kultansa vuoren sisään kuin lohikäärme,
kuin Smaug.Eivät Yksinäisenvuoren lohikäärme ja Vuorenalainen kuningas kuitenkaan sisimmältään aivan samanlaisia ole. Lopussa Thorin kaatuu taistelussa järvikaupunkilaisten rinnalla ja sopii erimielisyytensä heidän kanssaan toisin kuin Smaug, joka kuolee suojatessaan aarrettaan. Siinä ehkä piileekin kirjan opetus ahneudesta: ”Jos et jaa rikkauttasi sitä tarvitseville, kuolet sitä suojellessasi”.
Teksti: Kaapo Pulkkinen 14e
Kuva: Wikipedia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti