Kiinnitän huomioni lavasteisiin, etenkin pianistina innostun
lavalla olevasta mustasta pianosta – eihän sellaista teatterissa usein näe.
Teatteri alkaakin iloiseen lauluun ja pianon soittoon. Näytelmä vie katsojan
heti mukanaan ja yleisö solahtaa nauruun.
Näytelmä kertoo viidestä eri tarinasta ja seitsemän naisen
elämästä. Tarinoissa liikutaan sulavasti tunnelmasta toiseen. Kira Boesenin
näyttelemät naiset kokevat syyllisyyttä ja pelkoa, mutta toisaalta he ovat myös
toiveikkaita ja voimakkaita luonteita. He joutuvat taistelemaan köyhyydessä ja
alistumaan miehilleen, mutta välillä he myös rietastelevat ja tekevät oman
mielensä mukaan.
Musiikki sävyttää ja korostaa koettuja tunteita. Vakavia
asioita, kuten vapauden ja tasa-arvon kysymyksiä, käsitellään taitavasti –
mutta kuitenkin pilke silmäkulmassa. Tarinat herättävät minulle paljon
ajatuksia ja aihe on tärkeä sekä ajankohtainen. Mieleeni tulee esimerkiksi
ajatus siitä, miten huono asema naisilla voikaan olla. Monissa muissa maissa
naisia kohdellaan kaltoin ja heillä on yhteiskunnassa kehnot oltavat. Näytelmä
muistuttaakin myös siitä, ettei kaikkien elämä pääty onnellisesti.
Mieleeni jää Minna Cantin naisista etenkin hulvaton ja
hauska Kauppa-Lopo. Kauppa-Lopolla on hiukset takussa, naama virnussa ja hän on
olemukseltaan hyvin miesmäinen. Hänen huumorinsa iskee yleisöön ja saa myös
minun huuleni hymyyn. Esityksen loputtua nousemme kaikki katsomossa hurraamaan.
Se oli hieno kokemus ja muistutti minua siitä, miten hienoa taidetta teatteri
onkaan!
Teksti: Maarit MielikäinenKävin Teatterissa -kolumni julkaistu Savonmaa lehdessä 25.3.2015.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti