Miksi se piirtää???

Matikanluokan liitutaulu viime keväänä

Jos on käynyt tänä syksynä matikanopettaja Petri Piirosen kursseilla, ei ole voinut olla huomaamatta Peten luokan liitutauluille syntyneitä piirroksia. Niitä on itse asiassa ilmestynyt sen verran, että on ihme, etteivät matikankursseilla käyvien silmät harota kaikesta siitä silmien pyörittelystä. Nimittäin juuri sitä Lovisa Hirvonen saa vastalahjaksi piristyksestä, jota hänen piirustuksensa yrittävät tuoda ankeaan arkeen: silmien pyörittelyä, lapselliseksi nimittämistä sekä ystävällisiä kehotuksia painua Taikkarille opiskelemaan.

Sen lisäksi, että lyseolaiset siis elävät harhaluulossa, jonka mukaan Taidelukio olisi toissijainen opiskelupaikka, he luulevat kaikkien taiteellisesti lahjakkaiden haluavan automaattisesti ilmaista itseään opintosuunnitelmaan kuuluvilla töillä. Lovisa ei ole ainoa, joka Peten luokan tauluille on piirrellyt, mutta hän on hoitanut hommasta kiitettävän suuren osan.
Eli miksi ei Taikkari, Lovisa?
– Jaa miksi ei? No tärkeimpänä syynä ehkä se, että mie haluun tai oikeestaan miun vähän täytyy panostaa miun opintoihin, koska haen lääkkikseen. Liikaa kuvista viemässä tilaa näiltä muilta kursseilta, joita nyttenkin kertyy lähemmäs yhdeksänkymmentä. Sitä paitsi mie ja ohjattu kuvis ei tulla hirveän hyvin juttuun keskenään. Muuten se olisi kyllä ollut ihan miun paikka.

Mutta piirtää Lovisa silti haluaa, koska pystyy sillä tavalla sekä toteuttamaan että haastamaan itseään. Hänen mukaansa on tyydyttavää saada  suuri ja pikkutarkka työ lopulta valmiiksi. Peten luokasta – ja nykyään myös muualta koulusta – löytyy myös Lovisan paperille tekemiä töitä, joiden aiheet tulevat Lyseon arjesta. Mikä Lovisaa sitten innostaa piirtämään kouluaiheisia töitä?
– Olen aina piirtänyt koulussa. Ala-asteella miulla oli semmoinen hauska ukkeli luokanopettajana, joka tykkäsi hirveesti miun tuherruksista. Siitä se sitten lähti, Lovisa kertoo.
– Aiheet tuherruksiin tulee siitä, mitä porukka sanoo tai tekee, ja joitain lausahduksia tai ihmisten tapoja on kiva lähtee kärjistämään. Täällä sain sitten inspistä, kun alkoi Peten matikka. Hei c'moon: kirahvikynä ja slogan, jossa mainitaan aasi! Sitä paitsi Peteä oli helppo käyttää koekaniinina, koska tiesin, ettei se pahastuisi. Aloitin varmimmasta ja siirryn nyt myös näihin vähän riskialttiimpiin opettajiin. Kattoo mitä mieltä he ovat.

Lovisan piirustukset tosiaan ovat välillä hieman kyseenalaisia. Viime keväänä hän teki monista koulumme opettajista yhteispiirroksen, jossa kaikki opettajat olivat hevosia.
 – Pientä kepillä jään kokeiluu. Eihän sitä ikinä tiedä, miten ihmiset sen ottaa, että ne piirretään hevosina. Nyt tiedän, ettei opetttajat katso tätä miun tuhertelua pahasti kieroon. Opeilla on omia tapojaan tai puheenaiheitaan, joten alan nyt tarttumaan niihin. Jo tällä hetkellä on kovat suunnitelmat, mitä piirrän parille opelle ja mitä koko poppoolle ensi keväänä. Toivottavasti tykkäävät.

Tästä lähtien Lovisan uusia ja vanhoja tuotoksia aletaan julkaista myös Lyseon blogissa, joten kannattaa pitää jatkossa silmänsä auki noiden töiden varalta! Ja niille, joilla on jotain Lovisan piirustuksia vastaan, hänellä on selkeä viesti: ei ole pakko katsoa!

Lovisan näkemys itsestään

Matikanopettajan vapaapäivä...

Kuvat ja teksti: Katri Nousiainen

Seitsemän uutta samettilakkia

Savonlinnan lyseon lukiolla, aivan kuten muillakin Suomen lukioilla, pidettiin 5.12. lakitusjuhla syksyllä luku-urakkansa päättäneiden kunniaksi. Vuosia rakkaana opinahjona toimineen lyseon suurista lasiovista valkolakin kanssa tänä syksynä poistui seitsemän uutta ylioppilasta: Hokka Sini, Holopainen Joel, Lebedev Pekka, Leminen Otto, Mikonen Carita, Siekkinen Aku ja Turunen Janne.

Vasemmalta oikealle: Hokka Sini, Holopainen Joel, Lebedev PEkka, Leminen Otto, Mikonen Carita, Siekkinen Aku ja Turunen Janne

Tilaisuudessa oli myös itsenäisyyspäivän perinteinen veteraanin tervehdys, jonka tänä vuonna oli laatinut Kylliki Viitanen, ja veteraaniviesti eli nk. kapulanvaihto, jossa uusi oppilaskunnan hallitus ottaa viestikapulan hellään huomaansa.
Vieraaksemme saapui myös pastori Jukka Peltola tuomaan seurakunnan tervehdyksen.
Musiikillisesta annista vastasi lyseon lukion kuoro.

                                                                                    

Lakituksen jälkeen piti tuore ylioppilas Carita Mikonen
kannustavan ja puhuttelevan ylioppilaan puheen

Myös rehtorimme Ismo Falck piti puheen juhlan yhteydessä

Tilaisuudessa jaettiin stipendi Aku Siekkiselle ansioituneesta suorituksesta sekä kemian että pitkän matematiikan YO-kokeissa.

Ohessa Siekkisen haastattelu.  

Vastavalmistuneen on helppo hymyillä

Aloitetaan legendaarisella kysymyksellä: miltä nyt tuntuu kun olet päässyt ylioppilaaksi?
- No hyvältä ja stipendiki oli iha kiva lisä siihe.

Niin, stipendi tosiaan tuli parhaasta yhteimenestyksestä matematiikan ja kemian YO-kirjoituksista. Tuliko ihan yllätyksenä?
- En tienny että on tulossa, tuli kyllä ihan yllätyksenä.

Sinä siis kävit lukiosi kahteen ja puoleen vuoteen. Mistä tälläinen päätös putkahti?
- Noh.. (naurahtaa) Niitä kurssejaha tuli suoritettuu nopeeseen tahti. Siinä ykkösen ja kakkosen välisenä kesänä yhen matikankurssin suoritin itsenäisesti ja sen jälkeen päätin, että suoritan muutki ku se onnistu niin helposti.Sitt niitä kursseja sai vaa suoritettuu todella äkkiä.

Koitko itsenäisen suorittamisen ja asioiden oppimisen helpoksi?
- (naurahtaen) Kyllähä se oli.

Suosittelisitko kahteen puoleen vuoteen käymistä?
- No jos on iso kiinnostus johonkin tiettyyn niin.. Tai vaikee sanoo. Itteä nää matemaattisesti aineet. Se sai helposti opeteltyy ja itsenäisesti pystyin käymään. Sitt jätin muut vähä enemmän kakkossijalle. Suoritin pääasiassa vaan niitä (matemaattiset aineet). Kyllä mie ne kurssit kävin, mutten panostanut kokeisiin yhtä paljon.
Panostin vain näihin - ja sitten se vaan onnistu! En miulla alussa ollu tietoo, että suoritan lukion kahteen ja puoleen vuoteen.

Miten tästä eteenpäin? Joko on jotain tulevaisuudensuunnitelmia?
- No inttiin tammikuussa ja sitt on Jyväskylään yliopistossa paikka matemattiikkaa sinne opiskelemaan.

Sehän kuullostaa ihan mukavalta.
- (naurahtaen) En tiiä vielä.

Kiitos haastattelusta ja hyvää jatkoa.
- Juu, ei mitään.



Teksti ja kuvat Lovisa Hirvonen

Itsenäisyyspäivän herkku Linnanjuhlien kera nauttittavaksi

Itsenäisyyspäivänä meillä ei kotona ole oikeastaan ollut sen kummoisempia juhlallisuuksia Linnan juhlien katselun lisäksi, mutta tänä vuonna ajattelin juhlistaa itsenäisyyttämme mustikkaisella juustokakulla. Kakuista juustokakku on varmaan yksi helpoimmista, sillä se ei vaadi paistoa lainkaan. Niistä löytää kaikenlaisia sovelluksia, on rahkaisia ja tuorejuustoisia, suolaisia ja makeita. Jokaine aivan varmasti löytää jotain omaan makuun, vaikka olisikin vähän nirsompikin tapaus. Tämän ja monen muunkin juustokakun onnistumisen kannalta on oleellista, että taloudesta löytyy irtopohjavuoka. Joku voi toki kokeilla korvata sitä esim. piirakkavuoalla. Juustokakun teko on erittäin yksinkertaista, kunhan muistaa kaikki aineet, sillä ainesten suhdanteetkin ovat pitkälle sovellettavissa. Liivatelehden käytössä kuitenkin kannattaa olla tarkempi, ja yleensäkin muistaa lisätä se! Itse kokemuksesta tiedän, ettei kakun lusikoiminen vuoasta takaisin sekoitusastiaan ole kovinkaan mukavaa.

Ainesosat:
100g voita tai margariinia
200g piparkakkuja
200g maustamatonta tuorejuustoa
4 dl kuohukermaa
6 liivatelehteä
1 dl sokeria
1 tl vaniliinisokeria
hieman kanelia
Kiilteeseen 2dl mustikoita, 2tl sokeria, 2 liivatelehteä 1 dl glögiä tai mehua


Piparien murskaamiseen käy mikä tahansa tylppä ja kestävä väline, itse olen todennut puisen nuijan parhaaksi tähän.Tämä on koko kakun työläin osuus ja saattaa viedä aikaa, voimia sekä kärsivällisyyttä.


Kun keksit on mahdollisimman hyvin murskattu, sulata voi tai margariini ja kaada se murujen sekaan.


Taputtele massa lusikalla tai käsin voipaperoidun vuuan pohjalle tiiviisti. Nyt on myös hyvä laittaa liivatelehdet kylmään veteen likoamaan viideksi minuutiksi.


Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää tuorejuusto, sokeri, vaniliinisokeri sekä kaneli joukkoon.


Kuumenna kaksi ruokalusikallista vettä kattilassa ja laita ylimääräisestä vedestä puristetut liivatteet sekaan, kaada liemi seokseen ja sekoita erityisen hyvin.
Kaada seos vuokaan ja levitä tasaisesti, etenkin reunoilta jotta kiille ei karkaa kakun päältä sen reunoille.


Laita vuuan päälle kelmu tai folio ja siirrä kakku jääkaappiin hyytymään. Kun pinta on hyytynyt (vie n. 30 min) aloita kiilteen valmistus laittamalla kaksi liivatelehteä likoamaan kylmään veteen ja sulata pakastemustikat.


Survo sulatetut mustikat ja sekoita joukkoon glögi tai mehu.


Kuumenna vähän vettä kattilassa ja laita liivatelehdet joukkoon, kun liivate on sulanut kaada liuos mustikkaseokseen ja sekoita. Anna kiilteen jähmettyä hieman jääkaapissa ennen kakkuun lisäämistä, näin seos on helpompi lusikoida kakun päälle. Anna kakun olla jääkaapissa vielä ainakin kaksi tuntia. Ennen tarjoilua kakun voi koristella esim. valkosuklaalla tai sokerihuurretuilla marjoilla. Tässä sulatin valkosuklaata ja lusikoin sen pakastepussiin, jonka kulmaan oli tehty pienenpieni reikä pursottamiseen. Ja ei kun maistelemaan!


Teksti ja kuvat: Sara Wasenius

Opiskelijoita CERNissä

Kolme Savonlinnan lyseon lukion, kuusi Savonlinnan taidelukion ja yksitoista Sievin lukion opiskelijaa vierailivat Sveitsin Genevessä 24.-29.11. tutustuakseen Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuslaitokseen CERNiin.

Lauantai 24.11.

Lähdimme matkaan Taidelukiolta aamulla seitsemältä, joten matka pikkubussilla eteni hyvin rauhallisessa ja väsyneessä ilmapiirissä. Helsinki-Vantaan lentokentällä meillä olisi ollut mahdollisuus tutustua kahden tunnin odotusaikana sieviläisiin, mutta ennakkoluulojemme valtaamina pitäydyimme enimmäkseen savonlinnalaisten porukkana. Tämä sopi minulle, sillä olin matkassa ainoana tyttönä Lyseolta. Tutustuin siis taikkarilaisiin.

Geneveen saavuttuamme meidän piti löytää hostellillemme. Ensin kävelimme lentokentällä ohi bussipysäkkien ja jouduimme palaamaan takaisin päin. Sitten nousimme bussista pois väärällä pysäkillä ja kävelimme taas hieman väärään suuntaan, ennen kuin tajusimme palata pysäkille, jolta jäimme pois. Emme vieläkään tienneet, miten päässimme hostellille, mutta muutama paikallinen oli riittävän mukava neuvoakseen meidät perille.

Sunnuntai 25.11.

Sunnuntaina kävimme kaapelihissilla Saleve-nimisen vuoren huipulla, kunhan ensin selvisimme hissille asti. Hissin löytämisessä oli nimittääin taas omat ongelmansa. Kokemus olisi varmasti ollut paljon viihdyttävämpi, jos Genevessä ei olisi ollut niin kova sumu ja olisimme nähneet maisemia hieman enemmän. Vuorella käveleminen oli kuitenkin mukavaa edellisen päivän paljon istumisen jälkeen. Tätä seurasi lyhyt tauko ruokailua varten, jolloin kävimme tyttöporukalla ihanassa italialaisessa, tuohottoman kalliissa sellaisessa. Illalla oli vuorossa Geneven Taidemuseo, joka oli Taidelukion opiskelioille jopa mielnkiintoinen kokemus, muille läpijuoksu juttu.

Hostellimme oli siisteydessään positiivinen yllätys. Vain äänieristys on hieman heikohkoa, joten ranskalaispoikien aloittaessa yöllä ilakointinsa porraskäytävässä, tuli nukkumisen kanssa hieman ongelmia meillekin. Onneksi hienot suihkutilat lohduttavat.

Maanantai 26.11.

ATLAS-hiukkasilmaisimen rakennus

Tänään oli ensimmäinen päivä, jona kävimme CERN:ssä ja meidän piti herätä aivan liian aikaisin. Matka CERNiin sujui kuitenkin yllättävän sujuvasti. Paikan päällä tustuimme muun muuassa yleisesti CERNiin ja tarkemmin ATLAS-hiukkasilmaisimen toimintaan. Meille kerrottiin myös CERNin vaikutuksesta tietotekniikan kehitykseen, näimme esimerkiksi tietokoneen, jolla kehitettiin www. Illalla vierailimme ITC Discovery -museossa, jossa tutustuimme myös tietotekniikan historiaan.
Sveitsin kalleus on muodostunut tähän mennessä pieneksi kipukohdasksi. Vaikka ruoka kaikkialla olisi todella hyvää, tyydyimme tänään ostamaan iltaruokamme Lidlistä.

Toinen www:n kehittämiseen kaytetyistä koneista

Tiistai 27.11.

Genevessä sataa tänään neljättä päivää peräkkäin eikä sateen ole luvattu ainakaan loppuvan ennen perjantaita. Ihmisiltä alkavat loppua kuivat sukat.

CERNissä oli tänään vuorossa luento hiukkaskiihdyttimistä ja -ilmaisimista. Porukassa alkaa olla havaittavissa pieniä väsymyksen merkkejä, kuten nukahtamisen vaaraa luennoilla (vaikka aihe on niinkin jännittävä kuin hiukkaskiihdytin...) sillä olemme valvoneet joka ilta jokseenkin pitkään. Tutustuimme myös CERNin ilmasto-ohjelmaan, Cloudiin, joka oli ensimmäinen englanninkielinen luento. Väsyneenä ei ollut niin helppoa kuunnella englantia vahvalla ranskalaisella painoituksella.Tänään oli vuorossa myös koko matkan kohokohta eli shoppailu-reissu Ranskan puolella. Ja matkan parhaat naurut, kun erässieviläisistä pojista käveli vahingossa autojen jälkakäytävälle ajamisen estävää tolppaa päin. Tähdäten siihen täydellisesti jalkovälillään.

Opettajat Petri Piironen ja Kyösti Silvasti

Luento antimateriasta

Keskiviikko 28.11.

Viimeisenä CERNin päivänä kuuntelimme luentoa antimateriasta ja tutustuimme sen tutkimuslaitokseen. Tälläkin kertaa luento oli englanniksi, mutta luennoitsija oli alkuperäisin tanskalainen, joten ääntämys oli paljon ymmärrettävämpää. Tämän jälkeen vierailimme vielä YK:n Geneven päämajassa, josta päällimmäiseksi jäivät mieleen valtavat salit suurine ikkunoineen ja tarkat turvallisuustoimet.

Koko päivää leimasi pienoinen haikeus siitä, että huomenna on viimeinen päivä. Sieviläiset paljastuivat paljon odotettua mukavemmiksi ja huomisen jälkeen emme näe heitä todennäköisesti enää koskaan. Sitähän voisi odottaa aika kuivaa seuraa, kun samalla matkalla on pelkkiä fysiikan opiskelijoita. Mutta lopulta asia onkin niin, että on oltava hieman sekaisin, jotta tällaiselle matkalle haluaa ja tunnelma on välillä sen mukainen.


Torstai 29.11.
Tänäänkin meidän oli herättävä aivan liian aikaisin, jotta ehtisimme lentokentälle seitsemäksi. Selviydyimme lennoista kunnialla, eikä meitä haitannut ollenkaan odotella Amsterdamissa kolmea tuntia jatkolentoa, sillä löysimme sieltä viidakoksi lavastetun istuskelualueen. Helsingissä oli aika sanoa näkemiin ja savonlinnalaisilla alkoi vielä viiden tunnin matka pikkubussilla takaisin normaaliin arkeen.

Kiitokset kaikille matkalla mukana olleille! 

Teksti: Katri Nousiainen
Kuvat: Katri Nousiainen ja Antti Pokela

EYP: Salo Regional Session 2012

European Youth Parliament, EYP tarkoittaa sananmukaisesti Euroopan nuorten parlamenttia. EYP perustettiin vuonna 1987 ranskalaisessa koulussa pienenä projektina ja on siitä kasvanut koko Euroopan-laajuiseksi nuorten foorumiksi. Nuoret ympäri Eurooppaa kokoontuvat sessioneihin eli istuntoihin keskustelemaan ajankohtaisista asioista, kuten työllisyydestä, ihmisoikeuksista, ilmastonmuutoksesta ja sosiaalisen median merkityksestä nykymaailmassa.

EYP Finland järjestää vuosittain regional sessioneita, alueellisia istuntoja, joihin delegaatteja tulee ympäri Suomen. Lyseolta oli tänä vuonna yksi neljän hengen delegaatio edustamassa Salon alueellisessa istunnossa 9.-11. marraskuuta. Mukana olivat Maria Panfilova, Anni Hämäläinen, Tanja Turunen ja Karoliina Karhu toiselta vuosikurssilta. Myöhemmin alueellisista istunnoista on mahdollisuus päästä kansallisiin ja jopa kansainvälisiin istuntoihin ympäri Eurooppaa.

Viikonloppu koostui pääpiirteittäin perjantain avajaisseremoniasta, teambuildingistä eli ryhmäytymisestä oman komitean kanssa, lauantain committee workistä, jossa kukin komitea pohti omaa aihettaan ja valmisteli lopulta resolutionin eli päätöslauselman sunnuntain general assemblyä eli yleiskokousta varten. General Assemblyssä käsiteltiin jokaisen komitean päätöslauselma ja lopuksi äänestettiin, lähteekö se kansainväliselle tasolle, jopa Europarlamenttiin saakka. Ja koska kyseessä on koko Euroopan-laajuinen organisaatio, kaikki kommunikaatio tapahtuu tietenkin englanniksi. 

Yksi delegaateista, Tanja Turunen, kertoo miksi kannattaa lähteä mukaan EYP:n toimintaan.

''EYP:n alueellinen istunto Salossa oli huikea. Lähtiessäni en olisi voinut kuvitellakaan, kuinka hyödyllinen, mukava ja kokemusrikas viikonloppu siitä tulisikaan. Opin paljon, sain uusia kavereita ja englannin kieleni parani kokoajan aivan huomaamatta. Komiteassani, joka käsitteli internet-turvallisuutta ja sosiaalista mediaa, oli meno täysin erilaista kuin kuvittelin. Rennon teambuildingin jälkeen koko porukka toimi tiiviisti yhdessä, kaverit hyväksyttiin ja toisia autettiin. Puhuessa ei aksentilla, aikamuodoilla tai muillakaan pikkuseikoilla ollut merkitystä, kunhan itsensä ja mielipiteensä sai ymmärretyksi. Lopputuloksena saimme aikaan hyvän päätöslauselman ja kokemus oli hieno. En kadu hetkeäkään että uskalsin lähteä kokeilemaan EYP:tä ja jopa puhumaan englanniksi koko yleiskokouksen edessä! Pidin EYP:stä todella paljon ja aion jatkaa mukana toiminnassa. Suosittelen sitä ehdottomasti kaikille yhteisistä asioista ja kansainvälisyydestä kiinnostuneille nuorille!''

http://www.eypfinland.org/

http://www.eypej.org/
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/EYP+kasvattaa+nuorten+poliittista+valmiutta+/1135263694590

http://lyseonlukiojns.blogspot.fi/2012/11/eyp-ja-seitseman-delegaattia.html

http://www.lukio.fi/jutut/toimituksen-paajuttu/eyp/

Facebook vs. matikantunti

Ajattele tilanne, jossa haluaisit pitää työporukan kesken hyvin tärkeän palaverin.  Kun palaveri lopulta saadaan käyntiin muutaman myöhästyneen saavuttua, alat alustamaan käsiteltävää aihetta työkavereillesi. Puhuttuasi vasta hetken rupeat huomaamaan, että vain yksi kollegoistasi kuuntelee sinua. Kolme kokoukseen saapuneista haukottelee, kaksi sinusta kauimpana istuvaa työtekijää kertaa viime perjantaita, yksi selaa iltapäivälehtien sivuja edessään olevalla kannettavallaan.
Kaikki loput kollegat tuijottavat syleihinsä – luomet melkein painuvat kiinni alaspäin katsoessa – ja pelkät sormet näyttävät olevan hereillä. Toisilla ne näpyttävät tiuhaan puhelimen näyttöä, toisilla vetelevät sen pintaa pitkästyneesti. Yhdellä on todennäköisesti menossa juoruaminen parhaan ystävän kanssa (et siis usko, mitä eilen tapahtu!!), toisella tärkeä ongelmanratkaisupeli (jos siirrän tätä timanttia saan räjäytettyy myös tuon, mutta jos siirrän tuota…), kolmas selailee aikansa kuluksi Facebookia viidennen kerran tänä aamuna ja neljännellä on menossa tekstarisota poikaystävän kanssa:
– hyvää työpäivää! hali pusi :*
– samoin. pusi pusi! oot rakas :*
– oot rakkaampi :**
– eiku sä!! :****
– eiku sä ;**************
Ja sinä yrität viedä palaveria eteenpäin.

Hieman muunneltuna edellinen kohtaus voisi aivan hyvin olla Lyseon oppitunneilta. Kuten varmaan monet opiskelijat ovat huomanneet, jotkut opettajat tuntuvan olevan aika kyllästyneitä tällaiseen tilanteeseen. Varsinkin kännyköistä on tullut kipukohta viime vuosina, eikä useimpien opettajien auktoriteetti riitä pelkällä huomauttamisella pitämään puhelimia poissa opiskelijoiden käsistä – silloin kun he edes huomaavat noita kännyköitä. Toiset opettajat taas ovat ottaneet niin radikaalit keinot käyttöön, että keräävät oppitunneilla opiskelijoiden puhelimet pois. Öh-höm, keski-iältään 18-vuotiailta opiskelijoilta??

Onko meistä todella tullut niin riippuvaisia nopeasta viestinnästä, että emme kestä olla hetkeäkään ystäviemme tavoittamattomissa? Emmekö pysty vain istumaan paikallamme tunneilla, vaikka aihe ei kiinnostaisi ****uakaan, vaan onko pakko saada sormille jotain sijaistoimintaa Angry Birdsistä? Meistä opiskelijoistahan tämä on varsin harmitonta ”tunnin häiritsemistä”, sillä ainoana kärsijänä lopulta on se opiskelija, joka kiinnittää huomionsa kännykkään eikä opetukseen. Sillä eihän se ole opettajilta pois, jos ei opiskelija keskity tunneilla, pysty suorittamaan kursseja ja pääse eteenpäin elämässään.

Meidän sukupolvestamme tulee vielä loistava työtätekevä väestö, kun siihen ikään ehdimme, jos opimme tällaisille tavoille: emme saa mitään aikaan silloin kun pitäisi, vaan kaikki aika menee puhelimella räpeltämiseen. Ja nykypäivän veronmaksajat ovat varmasti tyytyväisiä, kun heidän rahansa käytetään ilmaiseen koulutusmahdollisuuteen, jotta voisimme oppitunneilla pelata kännyköillä. Toki toiset kykenevät kiinnittämään huomionsa moniin asioihin kerralla, niin tekstaamiseen kuin todennäköisyyslaskentaan, mutta opiskelijat voisivat huomata, että tällainen käytös on epäkohteliasta vähintäänkin opettajia kohtaan. Vai haluaisitko itse olla se, joka vetää palaveria, jossa kaikki vain räpläävät kännyköitään?


Kuva ja teksti: Katri Nousiainen

Lukio vai amis?

Tämä kinkkinen kysymys aiheuttaa päänvaivaa monelle ysiluokkalaiselle yhteishaun lähestyessä. Jotkut onnekkaat eivät joudu vaivaamaan itseään moisella, kyllähän he jo tietävät tarkalleen, mitä tulevaisuudessa aikovat hommailla. Toiset taas menevät sinne, minne nippa nappa keskiarvollaan pääsevät. Joidenkin valinta on vanhempien käsissä.
Lukiosta on liikkeellä jokin kumma huhu, että täällä joutuu rehkimään itsensä henkihieveriin. Äidinkielen kurssilla saamme luettavaksi tuhatsivuisen romaanin, läksyjä tulee tehtyä päivittäin kolmesta tunnista kuuteen, matematiikka käsittelee jotain, minkä nimeä emme edes tunnista suomenkieleksi ja ahtaudumme kolme kertaa viikkoon aamukahdeksalta hikiseen liikuntasaliin jumppaamaan. 
Mutta hei, nuo kaikkihan pitävät täysin paikkansa! Äidinkielen kursseilla luetaan kyllä kirjoja, mutta vaihtoehtoja yleensä löytyy paksuista romaaneista kevyempäänkin kirjallisuuteen. Ja kuka ei olisi lukion aikana tehnyt muutamaa kirjaan liittyvää tehtävää täysin takakannen perusteella... Läksyjä tulee, mutta niiden tekeminen on täysin oppilaan päätös. Se joka tahtoo menestyä, tekee ne kymmenen tehtävää kotona, mutta vaikka ne silloin tällöin jäisivätkin kakkoseksi BB:lle, ei siitä jätetä istumaan koulun jälkeen. Matematiikasta meillä on vaihtoehtoina valita pitkä- tai lyhyt matematiikka sekä myös yksittäisiä haastavampia kursseja, joiden sisältö voi muistuttaa mandariinikiinan sanakirjaa. Matemaattisesti lahjattomat jättävät kuitenkin suosiolla ne kurssit pois lukujärjestyksestään, ja pitkän sijaan valitsevat lyhyen matikan. Aamun jumppatuokiokin on vapaasti valittavissa, oikeastaan meillä tunnetaan nuo tunnit paremmin "kipiksenä", eli kyseessä on siis kilpaurheilulinja. 
Ei kuullosta pahalta, eihän? Juuri valinnan vapaus lukiossa on ehkä parasta. On meillä paljon myös niitä pakollisia kursseja, mutta lukujärjestyksiä voi muokata täysin vapaasti ja täydennellä itseään kiinnostavilla jutuilla, tai jättää tyhjää niin, että esimerkiksi koulu alkaa kolmena päivänä kymmeneltä. Meillä on myös mahdollisuus valita kursseja Mikkelin ammatikorkeakoulusta ja taidelukiosta, kuten kurssi, jolla katsotaan elokuvia taikkarilla. 
Lukio ei todellakaan vaadi loppupeleissä paljoa, jos vaan jaksaa pitää korvat auki tunneilla ja tyytyy läpäisemään kaikki 75 kurssia ja ylioppilaskirjoitukset vaatimattomin arvosanoihin. Hyvät ja kiitettävät arvosanat kuitenkin vaativat lukiotason arvostelussa hieman enemmän kuin pintaraapaisun. Silti voin luvata, että lukiosta jää varmasti muutakin käteen kuin pänttäämistä, päättötodistus ja valkoinen lippalakki. Lukio-aika sisällyttää myös itseensä paljon muutakin kuten paljon kavereita, rentoa meininkiä, oikeasti mahtavia opettajia, koulun järjestämiä vapaaehtoisia opintomatkoja sekä tietenkin juhlimista. Mitä olisi nuoruusikä ilman vanhojen tansseja ja penkkareita jatkoineen? Niinpä, eikä näitä voi amiksessa kokea.

Teksti ja kuvat: Sara Wasenius